Vieläkin katonharjalla

Liki 73 vuoden ajan minulla on ollut todella hyvä tuuri ja iso kourallinen johdatusta.

Sekä työssäni että muussa elämässäni ympärillä on koko ajan ollut parhaita mahdollisia haasteita ja minimaalisen vähän pahaa ja vihaa.

Työssä olen yli 50 vuoden aikana ollut koko ajan niin polttopisteessä kuin ihminen voi olla: valtava määrä potilaita, joita olen voinut hoitaa parhaan mahdollisen tiedon varassa ja kaikki puoli sataa vuotta vielä yhteisöissä, joissa kaikki lääketieteen erikoisalojen uusin tieto on ollut käden ulottuvilla, mielen ja sielun hankittavana.

Perheissäni ja vapaa-aikanani on verkostoissa aina ollut ihmisiä (vanhemmat, sisarukset, puolisot, lapset, kaverit), joilla on ollut malttia kertoa ja kuunnella.

Mistäs tämä nyt sitten tulee, tällainen purkaus?

Siitä, että joka kerta, kun jotain menee vähänkin pieleen, on itselläni ollut riittävästi tietoa ja perusturvallisuutta tarkastella syiden ja seurausten verkkoja ja karsia pois erilaiset luulot, vainoharhat ja vihat.

Aina on löytynyt sellaisia ”totuuksia”, jotka ovat kohtuudella kelvanneet ja joiden varassa ei ole ollut tarve syyttää vaan oivaltaa ja toimia.

Hyvä tuuri ja kourakaupalla johdatusta.

Erikoislääkärinä työyhteisöissä, joissa kaikki eri lääketieteen erikoisalat on parhaaseen tietoon perustuen viritetty.
Poikana perheessä, jossa sodat on koettu ja opit on jaettu rankimman jälkeen.
Puolisona ja isänä perheissä, joissa on kuunneltu enemmän kuin kiistetty tai halveksittu.
Perheissä ja verkoissa, joissa kiistäminen ja eri mieltä oleminen on kuitenkin sallittu, mutta nolaaminen ei ole tullut tavaksi.

Niin, ei tämä ole ollut draama, ei tragedia eikä erämaavaellus henkihieverissä.

Eikä ehkä ole vastakaan.

Taidan lähteä elokuviin.

kuva: elokuva

Mainokset