Ongelma vai ratkaisu

Sekä psykiatrian erikoislääkärin että poliitikon taipaleeni ovat olleet täynnä ongelmia ja yrityksiä löytää niihin ratkaisuja.

Eräs mentorini toisti ehtimiseen, että kyky erottaa ongelma sen ratkaisusta ja kyky olla tekemättä ratkaisusta ongelmaa on hyvän sovittelijan osaamisen ytimissä.

Pari esimerkkiä.

Kreikan tilanne oli kuumimmillaan ja eräässä kokouksessa meidän piti etsiä keinoa saada vyyhdestä jokin sellainen langanpää näkyville, josta kerimällä osa ratkaisua voisi alkaa syntyä.
Kokouksen alussa kokoustilassa soitti jousikvartetti aika vaikeata, 1900-luvun alun musiikkia.
Kokousyleisö ei ottanut musiikkia omakseen vaan keskusteli puheenjohtajan nuijan alkukopautukseen asti niitä näitä peittäen kauniin, mutta vaativan musiikin kuuluvilta.
Ongelma ei siinä kokouksessa ratkennut.

Toisessa kokouksessa, jossa Puolan aloite hankalassa asiassa oli pääasiallinen tapaamisen teema, kokousväki oli asettumassa paikoilleen, kun kokoustilan keskellä oleva verho nousi ja sieltä paljastui täysimittainen sinfoniaorkesteri, joka soitti Chopinin pianokonserton alun viisitoista minuuttia tavalla, joka ei jättänyt mahdollisuutta keskustella vaan ainoastaan kuunnella.
Puolan tavoite meni palaverissa läpi parissa tunnissa.

Molemmat teemat olivat vaikeita ja kummassakin oli kyse siitä, tapahtuuko ajateltu asia teodikean vai antiteodikean säännöin.

Eli ohjaako asiaamme kokouksen päätösten jälkeen jumalinen kohtalo vai kokoontujien vastuulleen ottama järki ja sen taakse tarvittava konsensus.

Suomessa on tällä viikolla alkanut tärkeä vaaliaika. Britanniassa (UK, Yhdistynyt Kuningaskunta) käytiin jokin aika sitten myös vaalit, kansanäänestys brexitista.
Kummassakin vaalissa on paljosta kysymys.

Osaltani mietin eilen äänestäessäni sitä, yritänkö olla mukana ongelmaksi asti vai yritänkö ratkaista äänelläni ongelmaa.

Juttelin illalla erään ongelmia työkseen ratkovan kanssa.

Hän mietti asiaa niin, että Tuntematon sotilas on kirjoitettu siten, että Ville Koskela selviää sodasta hengissä ja on osa sodanjälkeisen Suomen ongelman ratkaisua (teodikea, ”jumalan sormi”).

Minä puolestani totesin, että Väinö Linna ei säästänyt parhaan soturinsa henkeä vaan antoi hänen kuolla taistelussaan panssarivaunua vastaan sodan viime hetkinä.

Näin maassamme ratkesi sodanjälkeinen ongelma etukäteen uhrin kautta.
Ratkaisu, ei ongelma (antiteodikea, tosiasiat huomioiva toiminta).

Media käyttää parhaillaan Suomen vaaliasiassa valtaansa rajusti kertomalla tarkoituksenhakuisesti ja epävarmoja äänestäjiä ohjaten etukäteen ratkaisun äänestyksellä syntyvään ongelmaan tai kuvaamalla ongelmaa, joka ei äänestämällä ratkea.

Sellaista kutsutaan ”piilo”vaikuttamiseksi ja sitä tehdään ennusteita esittämällä.

Sellainen ongelma ei taida ratketa äänestämällä.

Kuvassa olevassa paperissa on eilisestä alkaen numero.