Johtokunnan kiitos ilman palkankorotusta

Suomessa on tsaarin ja Kustaa III:n jäljiltä inhottava tapa laittaa ihmisiä paremmuusjärjestykseen.

Se tapahtuu miehillä reservin sotilasarvoina (tapa on nyt yhdenvertaisuusvaltuutetun siunauksella laajentunut kaikkiin sukupuoliin), kutsuina erilaisiin herra- ja paras-seuroihin sekä kunniamerkeillä ja neuvos-nimityksillä.
Pörssiklubi, Suomalainen Klubi.

Kunniamerkit nostavat saajansa ritareiksi. Ludwig XIV, Mme Pompidou, kardinaali Richelieu ja kolme muskettisoturia.

Niin, ja tietenkin se veijarien asperger-jäsen, D´Artagnan.

Olen usein keskustellut näistä asioista, koska olen hyväosainen.

Olen herraseuroissa ja Herraseurassa ollut niin paljon.

Kunnianhimoni on tyydytetty ja perheessä on sovittu:

”Ei hautakiville”.

Vai onko?

Mitä enemmän ihmisen lasta palkitaan ilman johtokunnan myöntämää palkankorotusta, sen pahempi itse asialle.

Tahtoo nimittäin olla niin, että osa palkittavaksi ehdotetuista saa taakakseen merkinnän ”R”.

Jos et ole riittävän lähellä huippua, se kaataa hankkeen.

Sitten käy niinkuin kävi viikonvaihteessa eräälle, joka katsoi olevansa professori, vaikkei ollutkaan.

”Största ursak till mobbning i jobbet är dålig chef”.

Niinhän se on.

Kuva: Thesleff, Ellen, ”Maybe the Best in the Show”, Aineen Taidemuseo, Tornio; Veli Aineen 100-vuotisjuhlanäyttely, kevät 2019