Puolustus on paras hyökkäys

Maailmamme parissa sadassa maassa ja muissa vallan verkoissa on nyt juuri poikkeuksellisen paljon osaamisen etsintää: miten vetäytyä vallasta.

Viisaus ”hyökkäys on paras puolustus” ei enää tunnu toimivan.

Yritys- ja johtamishautomot, nämä ellunkanat&al, joutuvat etsimään ratkaisuja kaiken maailman trumpeille, putineille, pekkarisille ja miksei myös liikkasille.

Miten vetäytyä vallasta. Sen sisimmistä kammareista tai niiden laidoilta, perskärpästen maailmasta.

Sodassa asian luulisi tulevan selväksi, mutta ei.

Juuri vetäytymisvaiheessa ratkaistiin Englannin valta (Hastingsin taistelu aD 1066) ja sitä varhemmin Caesarin voitto kelteistä (51 eKr).

Ei hyökkäysvaiheessa.

Vetäytyessä voi joko yrittää valita strategian tai tyytyä kohtaloonsa.

”Kasakka ottaa kaiken, mikä ei ole kiinni”

Matti ja Olli eivät valinneet, eivät myöskään Tali-Ihantalan tai Nietjärven sankarivainajat.

Aika usein vetäytyjä tekee työnsä rumasti, Après nous le déluge eli ”jälkeemme vedenpaisumus”-hengessä. Juuri nyt näen Suomessa tällaista.

Sitä kutsutaan oman maan polttamisen taktiikaksi.

Elimistömme, autoimmunologiaksi kutsutuin säädöin, tekee juuri näin.

Isompi paha tuhotaan pienemmällä pahalla, jota sitten kärsitään sairauksina loppuelämä.

Reuma, sokeritauti, syöpä, astma, SVK, HTA, MS, ALS, BiPo, SCH, OCD…: koko sote-maku-1-projektin taustan julmat vaatijat ovat jonossa:

”Minä olin ensin, minut on hoidettava ensin”.

Kuva
Rovaniemen museotoimi järjesti näyttelyn entisten asetovereiden vetäytymisen muistolle joku vuosi sitten. Vetäytymistä voitoksi muuntaessaan toverit polttivat ystävyyden.
Kaikenko siitä?
Voittivatko?