Post Scriptum

Koska olen saanut jonkin verran palautetta (en tasavallan presidentin kansliasta sentään), kerron vierailleni, missä menen.

Lopetin kaikki toimintani poliittisissa luottamustehtävissä 50 vuoden jälkeen vuodenvaihteessa 2019 lähinnä raivatakseni tilaa nuoremmille ja luottamilleni henkilöille.

Vaihto on onnistunut ja kaikki ovat tehtävissään arvostettuina, täynnä tulevaisuuden uskoa ja voimaa toimia.

Olen myös yrittänyt päästä irti kaikkein aggressiivisimmista some-alustoista, joista erityisesti twitter on osoittaunut agendaksi, jossa viisaatkin ihmiset toistuvasti munaavat itsensä ja aiheuttavat lisää vaikeatakin epäjärjestystä: ikäänkuin haluaisivat Trumpiksi Trumpin paikalle.

”Minun jälkeeni vedenpaisumus”

Erityistä houkutusta minulle ei ole syntynyt täällä Arktisessa puskurikapasiteetissa jatkaa päivityksiäni.

Syitä on kaksi.

Jukka Kemppinen käsittelee minulle mieluisia asioita niin paljon laatuisammin kuin minä, etten tohdi kisata.
Toisaalta taas minä olen yli 4000 päivityksen myötä tyhjentänyt pajatsoni riittävällä määrällä ja laadulla: ei ole enää mitään tähdellistä kertomista.

Kolmas ja ehkä tärkein asia on, että olen asettanut itselleni työstäkin vähitellen luopuessani tavoitteen, joka ei ole some-verkoissa toteutettavissa.

Jätän siis vähitellen myös työuraani, joka on jatkunut maalausliikkeen tsupparista, metsänraivauksesta ja nippu-uitosta alkaen vajaan 60 vuoden ajan.

Nyt on aikani yrittää saada asiani yksiin kansiin.

Everstien tarina eli maailman meno ”eversti” Brennonista nyt potkut saaneisiin Ilmavoimien ”Charles L:iin, Ressuun eli Punaiseen paroniin ja Ikarokseen” asti on virityksissäni ollut jo usean vuoden ajan.

Hennalan kasarmit, Nietjärven taistelu, Saksalaisten aseveljien poisajamiset, Kemin kapina ja ”Tintin syntymä” ovat posteja, jotka haluan yrittää supistaa yhteen käsikirjoitukseen.

Yhdeksi tarinaksi.

En usko, että tarina koskaan niin pitkälle kehittyy, että sitä yksikään kustannustoimittaja saa pöydälleen.

Mutta yhdessä runossa tuo ”Everstien tarina” on, täällä jo kerran esitettynä, tiivistettävissä.
Alaotsikolla, jonka tarinan mukaan huudahti tuo edellä jo mainittu Brennon vuonna 392, eKr.

VAE VICTIS, voi voitettuja.

Ja yhdessä kreikankielisessä termissä, joka antaa toivoa lajillemme vaikka mihin, jos vaan maltamme.

Niinkuin uskon.

έκπληξη {f} (ékplixi)

Hämmästys

Kulkuri

(IER jouluna 1916)

Hän yksin yössä vaeltaa
Tuo kurja kulkuri
Vain hukat hällä seuranaan
Vain hirmu-haamut matkassaan
Korvessa kulkeepi

Ne häntä kovi pelottaa
Ne uhkaa monesti
Hän vaeltaa ja vaeltaa
Hän koettaa ne unohtaa –
Ne yhä kiusaapi

Hän eli ennen komeesti
Nyt kulkee mieron teitä…
Hän melusi, hän mellasti
Joi mässäs, vihdoin murhasi
Siks tuskat hän ei heitä

Hän maailmaa on paossa
Vaan ahdas hälle maailma

Yö kolkko, korpi mustana
Kaamoitti yksin kulkea –
Kun ulvoi hukat huuhkaimet
Hän näki kuolleet ihmiset
Hän vapisi, hän pelkäsi
Hän juoksi, juoksi ponnisti

Kun kylän vihdoin saavutti
Hän mielipuoli olikin
Tuo kurja kulkuri

kuva: lahja äidille, jouluna 1916

*

Ilmarinpäivän aattona 2019

Kiitos vierailleni

Antti Liikkanen
Arktinen puskurikapasitoija helmikuu 2007 – tammikuu 2019

Mainokset