Lätinän lopetus

Näissä Arktisen puskurikapasiteetin päivityksissä (4045 kpl) olen useamman kerran maininnut yrityksestäni kertoa ja kirjoittaa tarinaa, joka perustuu 1950-luvulla tuntemieni neljän everstin jutusteluihin.

DerArne, Jokinen, Kalle-Sulo ja Vaari hyväksyivät minut pullakahvivieraakseen torstaisin, kun palailin kansakoulusta iltapäivällä. Kävin koulua vuoroluvussa eli päivät alkoivat kymmeneltä ja päättyivät kahden-kolman maissa.

Kotimatkalla poikkesin tuossa pullakahvikerhossa juomassa Papulan Sittisoodaa ja syömässä räkäpullan. Voisilmäpullaksi sellaista nykyisin kutsutaan.

Everstit tarinoivat sodanaikaisista kokemuksistaan ja näyttivät unohtavan läsnäoloni.
Oleellinen osa tapahtumissa oli kahvit ja pullat besorganneella sotilaspalvelijalla, jonka isän hengen DerArne Tali-Ihantalassa oli pelastanut.

Tuon tekeillä olevan tarinan työnimi on ”Vae Victis”, joka perustuu erääseen taistelun jälkeiseen tilanteeseen Roomassa vuodelta 392 eKr.

Voi voitettuja.

Olimme joku vuosi sitten kahden taidehistorioitsijan kanssa tekemillämme Euroopan historiaa ja nykypäivää käsittelevillä matkoillamme tutustumassa kelttien maailmaan.

Sieltä taipaleeltamme tämä sotapäällikkö, ”eversti” Brennon tuli tutuksi.

Yritykseni pukea 1950-luvun voitettujen oppeja tarinaksi voi olla tuomittu jäämään yritykseksi, mutta ainahan kannattaa yrittää, eikö totta?

Sananvapaudella on mielestäni kolme ulottuvuutta. Oikeus ilmaista itseään vapaasti, oikeus tutustua esteittä tietoon ja oikeus vaieta.

Sain hiljattain palautetta nettitaivaalta. Palaute oli kriittistä ja aiheellistakin, mutta minua jotenkin sattui syvältä se, että se palaute toimitettiin erikseen paikkaan ja henkilöille, jotka käyvät ilmi tämän päivityksen kuvasta.

Katson oikeudekseni syventyä voittujen tarinaan: hankkia tietoa, pureskella sitä ja kirjoittaa sitä muistiin.
Sen sijaan en katso oikeudukseni tai velvollisuudekseni julkaista sitä.

Lisäksi oikeuksiini siis lukeutuu vaikeneminen.

Lätinän lopettaminen, jollaiseksi sitä myös on kutsuttu.

Kiitän seurastanne, arvoisat vieraani. Kuljen parhaillaan everstien tarinassa vuosien 1916 – 1921 välisessä ajanjaksossa.

Syvennyn ja rajaan, mutta täällä (twitter, fb, Arktinen puskurikapasiteetti) on mittani varmaankin aika täysi.

Jätän itselleni toki yhden kanavan, Instagram, koska se perustuu kuviin. Yksi otos voi olla enemmän kuin tuhat sanaa.

Ja ainahan voi kirjoittaa kirjeitä; minulla on jääkaapin ovessa vielä 10 Mauno Koivisto – postimerkkiä.
Tai voi lähettää postikortin.

Lopetin tämän blogin päivittämisen pari kertaa aiemminkin. Niin lopetin myös tupakanpolton, ainakin 1970- ja 1990-luvuilla. Hankkeet eivät tuolloin onnistuneet.

Nyt ajattelin onnistua. Yli 40 tupakoimatonta päivää on jo takana, eikä enää tee mieli sytyttää, ei edes nousuhumalassa.

Eiköhän se lätinän lopettaminenkin nyt jo onnistu.

Stefan Zweig, 1900-luvun eräs hienoimmista ajatteljoista, on mielestäni pukenut tunnelmani hyvin:

Alakuloisuudesta ei kasva mitään tekoa

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Lätinän lopetus

  1. Voi voi, lätinääsi on ilo seurata, päivittäinen rutiini rikkoutuu osaltani pahasti jos lopetat. Sikarin tupruttelun lopettamisesi jo sattui. Nyt vielä tämäkin!

    Tykkää

Kommentointi on suljettu.