Kolmas kahdeksatta ajastaika

En tietenkään voi muistaa, mutta ammattilaisena voin arvata, mitä tapahtui tai miltä tuntui ensimmäisten vuodenvaihtumusten mittaan.

En edes tiedä, onko sillä mitään isompaa väliä, koska tärkein ei ole aika vaan termodynamiikan lait, erityisesti se toinen.

Kun poliitikko tai edustusurheilija kohtaa tappion tai voiton, hänellä on tapana puhua nöyryydestä.

Minusta se on aika vastenmielinen tapa, joka sen lisäksi ei taida osua siihen tunnelmaan, jota nuo traumat herättävät.

Minulle tämä vuodenvaihde on katonharja.

Olenhan, muiden mitenkään asiaan vaikuttamatta, luopunut siitä palavasta pensaasta, joka 1960-luvulla sai minut yrittämään. Count Basie, Duke Ellington, Erick Dolphy, Charlie Parker, John Coltrane.

Tai ne ihmiset, joiden koin ottaneen vastuuta siitä, mihin suuntaan maata ja ihmiskuntaa olisi yritettävä ohjata.

Nyt minulle on jäänyt vain oma elämäni ja sen finaaliin liityvät paineet ja itselleni laatimani ”maalit”. Final decissions.

En usko, että alkanut vuosi olisi tässä kovin erityinen.

Mutta hiukan jo pelkään, että tämä voisi olla viimeinen mahdollisuus.

Siksi en hiljennä, en vähennä, en ”aja alas” vaan kuljen Teidän, vieraideni rinnalla niin pitkään kuin ikänään intoa ja voimaa riittää.

Itse asiassa tämä on laillaan aika hauskaa.

Tehdä blogistina, potilaideni lääkärinä, mutta ei enää halveksittuna valtaa ja kunniaa hamuavana poliitikkona, sen, mitä vielä voin.

Tervetuloa vuodelle MM XIX, jolle muissa kulttuureissa ja uskonnoissa on mitä erilaisimpia lukuja ja metaforia.

Ainakaan alku, omassa elämässäni, ei ole aiempia helpompi.

Päin vastoin.

Kuvassa ei Pororaidon ohjaajilla ole kasvoja. Miksi olisikaan. (Juho Kustaa Kyyhkynen, ”Pororaito” 1902; Rovaniemen hotelliksi ehdotetun kaupungintalon kaupunginhallituksen kokoushuone; talon esisuunnnittelu: Alvar Aalto)

Yksi kommentti artikkeliin ”Kolmas kahdeksatta ajastaika

Kommentointi on suljettu.