Yhden sanan vihreet

Vuoden viimeiseksi päiväksi on luvattu Lappiin hirmuista lumimyrskyä. Yleensä sellainen on itsenäisyyspäivänä, jolloin Hornetit, Fougat ja Vihurit eivät pääse ilmaan. Eivät todellisessa eivätkä kuvitellussa taistossa.
Vuoden toiseksi viimeisenä päivänä on pakkasta ja tyyntä. Ainakin näin aluksi.

61 vuotta sitten vallitsi majoissamme suru, jota en silloin oivaltanut, vaikka se taitaa asua minussa vieläkin.

Minulla on seinälläni taulu, jonka lasiseen kehykseen olen liimaillut avoimina lähetettyjä posteja, joita olen saanut ja joista jokainen voisi johtaa poliisitutkintaan. Niin uhkaavia ne ovat.
Mutta toisaalta bittitaivaani on täynnä sellaista sontaa, jota talikolla levittäessä haju kyllä lisääntyisi, ei viisaus tai rauha saati se, miksi hevon- ja lehmän-kakkaa säilötään ja levitetään: lannoitteeksi.

Joku päivä sitten käytin sanaparia analyyttinen – holistinen.

Analyytikko etsii virheitä vaikkapa potilaansa menneisyydestä, palkkiota vastaan ja Kansaneläkelaitoksen piikkiin. Holistinen taas raivaa apuaan kysyvälle polkua eteenpäin ja antaa takana viidakon kasvaa sen päälle, mihin ei ehkä tarvitse palata. Saati että menneisyyttä kannattaisi muuttaa.

Asia tuli mieleeni kun kävin nauttimassa elokuvasta Juice, jossa Leskisen tyttöystävä huudahti, ottaessaan käyttöön ihmisen tärkeintä (ainoaa?) tunnetta:

”Oikeesti!?”.

Ei tuollaisia huudahduksia Juice Leskisen nuoruuden Tampereella käytetty.

Eikä Mansessa muutoinkaan hämmästytty säikähtäin.

Jouluvirsi ei ollut Juicen ja Alatalon nousukauden aikana isosti 1950-luvulla syntyneiden kulutuksessa.

Mitä Missä Milloin – joululahjakirjan palkintokilpailua ratkoessani en tahdo millään löytää vastausta viimeiseen kysymykseen. Tiedän kyllä, mitä ”ramu” tarkoittaa (googletin sen: raivostunut mutsi), mutta en löydä sanaa tuosta ajastaika-kirjasta 2019.

Sen sijaan löydän sieltä 1951 alkaen ilmestyneestä vuosikirjasta tiedon, että tapaninpäivän 2004 tsunami-piispa on vihkinyt tasavaltamme presidentin ja hänen muusansa Aaro-pojan.

Osaan analyyttisyyden, mutta holistisuus minulta jää toistuvasti huonolle hapelle.

Onneksi sille työryhmälle, joka on tehnyt Jukka Karjalaisesta dokumentin, ei holistisuus ole outo (YLE – Teema 29.12.-19, löytyy myös YLE-Areenalta).

Parempaa aikalaiskuvaa minun elämäni kaarella tutuiksi tulleista asioista saa etsiä. Väinö, Väinö on myös mukana.

Oikeesti

Kuvassa kirjeenvaihtoa seinälläni, metaforaksi tärkeän Fuji-vuoren ja vielä tärkeämmän tsunamin juurella, Suomen Leijonan peitteenä.
Yhdessä liimalapussa lukee: ”Sit tibi terra levis”.
Se tarkoittaa, että ”olkoon haudallasi niin ohut maakerros, että kylän koirat tuoreeltaan pääsisivät luitasi kaluamaan”.

kepeät mullat

Mainokset