Hailla hampaat, julmat suuret

Suomen Televisio, se, jossa neljä joutsenta menee ristikkäin ruudun laidoille tai tulee sieltä, on hiljattain lähettänyt kahta mielenkiintoista saksalaisohjelmaa.

Valitettavasti Teija Sopanen ei ole niitä kuuluttanut vuorollaan alkaviksi.

Kumpikin sarja kertoo, miksi Berliinissä Die Mutti (64v) vaihtui eilen AKK:ksi (56v).

Ensimmäinen ohjelma, jota me suomalaisetkin olemme olleet suoraan tilaamassa ja maksamassa, kertoo Saksasta ja maailmasta ensimmäisen ja toisen maailmansodan välillä.

Toinenkin dekkari, jonka tuotanto on maksanut saman verran kuin Pelkosenniemen 10 vuoden talousarvio, sijoittuu samaan ajanjaksoon. Sitä emme tuottaneet (YLE).

Ohjelmien yhteinen tunnus on raha.

Vae Victis.

Ne, joille valta Telluksemme ihmisen todellisuudessa kuuluu ovat niitä, jotka mittaavat omien miekkojensa punnuksilla kultaa itselleen.

Metallia, jota turhempaa voi olla vaikea keksiä.

Kullalla on yksi hyötykäyttö: sitä ihmiseen ruiskuttamalla voidaan hänen reumatisminsa oireita ehkä hiukan helpottaa, joskin elimistössä seilaavalla kullalla on haittavaikutuksensa.

Erilaisissa sähkövempaimissakin Au-metallia tarvittaan, koska se on halvempaa kuin tehokkaammat ja harvinaisemmat metallit, joita pienet kätöset Kongossa kaivavat maan uumenista.

Kun Saksan kristillisdemokraatit eli sikäläinen ”Kansallinen Kokoomus” valitsi itselleen eilen johtajaa ja vaihtoi naisensa kahdeksan vuotta nuorempaan, oli ja on valinnalla väliä.

Mutta vielä enemmän on väliä sillä, mitä aseita tässä ihmisen maailmassa taotaan auroista, joista kuitenkin olisi isompi tarve siellä, missä ihmisillä vielä on nälkä. Siis siellä Kongossa.

Olisikin toisin päin: Miekoista auroja.

Asterixin ja Obelixin esi-isä, nimeltään Brennon, oli voittaa maailman herruuden reilut 2400 vuotta sitten.
Mutta hän valitsi toisin.

Huudahtaen ”vae victis” (voi voitettuja) hän heitti miekkansa punnukseksi vaakaan, jolla hänelle mitattiin kultaa.
Tuota turhaa ja käyttökelvotonta pehmeätä metallia.

Suosittelen tuon 10 kertaa Pelkosenniemen vuosimenon hintaisen saksalaisen televisiotuotannon seuraamista.

Siinäkin kulta on painoansa merkityksellisempi.
Berliinin Babelissa.
Pian koko maailmassa.

Tuon sotien välisen ajan teatteria kirjoittanut Bertol Brecht kirjoitti ”Kolmen pennin oopperassa” asian lyhyesti:

”Hailla hampaat, julmat suuret, niitä piiloon ei se saa, mutta Mackie julman puukon kyllä saattaa piilottaa”.

Suomeksi tuon lauloivat aikoinaan Olavi Virta ja Brita Koivunen.
Suomalaiset, sodasta hengissä selvinneet ja heidän synnyttämänsä (me) ”suuret ikäluokat” sitä sitten kuuntelivat.
Opikseen?

Aamuun kuva: miekka, tieto & tuli