Ruokavirasto

Sunnuntai täällä arktikumilla, Ultima Thulen porteilla, on paperiton: lehdet on luettava ”digi” tai tyydyttävä edellisen päivän printteihin.

Sieltä sitten löytyykin päivän ainoa hyvä uutinen.

Digistä löytyy vain huonoja uutisia.
Unto Hämäläinen (HS), Anna Kontula (Kuukausiliite), Savukosken Mustiksen lynkkaus.

Mikä on se hyvä uutinen.

Evira on tuonut mieleeni Argentiinan itkevän ja aika falskin naispresidentin tai lapsuuden kateuden kohteen: naapurin Evinrude-perämoottorin, jossa oli pakki. Omassa Crescent Marinassa ei ollut ja lisäksi se upposi Lintu-Kymiin.

Se hyvä uutinen on, että Eviran nimi muuttuu vuodenvaihteessa.
Siitä tulee Ruokavirasto.

Kirkkaassa kulvakkolauha-vuodenajan pakkasaamussa on siis jotain muutakin hyvää kuin Yle Radio 1:n kaksi laatuohjelmaa.
Tarinatarha (ennen yhdeksää) ja Horisontti (puolelta päivin).

Kulvakko = rykinyt hirvas
Kulvakkolauha on Lapin kahdeksasta vuodenajasta erityisesti naisille raskain. Siksi sitä kutsutaan myös Mustan lumen talveksi.

Kuvassa kuitenkin Kulvakkolauha.