Sanna Ukkola osuu härjänsilmään

On tapanani lauantaisin ”Muistojen bulevardin aikana” pitää itselleni lehtikatsausta viikon mittaan lukematta jääneestä printti-pinosta.

Sen seurauksena aion lopettaa Suomen Kuvalehden tilaukseni: en halua viikosta viikkoon lukea karkeita loukkauksia siitä toimestani, jota 1987 alkaen olen päättäjänä ”idel ädel adel”-sielullani harjoittanut.

Seiskakin on suvaitsevampi. Sitä en tosin lue kuin parturissa, jossa taas en ole 1991 alkaen käynyt: vaimo leikkaa kuvanveistäjän taidollaan perheenpäästä tukan.

Löydän tänä aamuna Sanna Ukkolan: ”Joulupukin hahmo on toksisen maskuliininen – ja vielä vitivalkoinen” (YLE).

Kuin pisteenä iin päälle (tai huutomerkin alle) löydän kirjallisuuden intoisana kuluttajana upean lauseen, joka osuu omaan nilkkaan.

Olin nimittäin Armi Harjun aikhan (Lapin Kansan kulttuuritoimituksen äkeä ämmä anno dazumal) lehden kirjallisuuskriitikko. Kirjoitin pari sataa arviointia, joista huippu taisi olla Sonja O – kirjan totaali teilaaminen.
Tuohon aikakauteen palaa mieli, kun luen seuraavan virkkeen:

Uskottavan arvostelutoiminnan ainoa perusta on oma lukukokemus – ja sen rehellinen välittäminen lukijoille”.

Lause sopii omaan lääkärintoimeeni kuin nyrkki silmään.

Laatiessani lausuntojani ihmisten sairaudesta aiheutuvasta työkyvyttömyydestä sosiaalivakuutuslääkäreiden lusittavaksi asia tulee vastaan ehtimiseen.

Nuo lääkärit kun eivät ole ”omaa lukukokemusta” potilaastani kokeneet ja niinpä n 25%:ssa tapauksista käsitykselläni pyyhitään ns persettä. Prosenttiluku näet vaihtelee kansantalouden kulloistenkin roknoosien rajoissa (positiivinen korrelaatio).

Ymmärrän sekä kirja-arvostelijoita, jotka arvioivat tarinoita niitä isommin lukematta ja vakuutusyhtiöiden lääkäreitä (usein eivät ole laillani 50 vuoden kokemuksella varustettuja psykiatreja), jotka antavat kymmenien, jopa satojen tuhansien arvoisia päätöksiä ihmisen talouden ja terveyden tuhoksi, mutta virman kulurakennetta suojaten.

Mutta se EI tarkoita, että hyväksyisin kaiken, mitä herra tai rouva siellä yksinäisessä kammiossaan vakuutusyhtiö-palatsin marmoriseinien sisällä katsoo kohtuulliseksi yhtiön vastaisen menestyksen nimissä.

Sitä kutsutaan shareholder-toiminnaksi. Eikä sitä kuulema esiinny.
Paitsi että esiintyy. Aivan pakko esiintyä.
(onneksi olen asemistani käsin tästä näyttöä hankkinut, 1971 alkaen)

Lähteet: aamun otsikkokuva