Syysprinssi

Suomi on niin pieni maa, että aktiiviselle toimijalle julkisuuteen nousseet isot keskustelunaiheet väkisin ovat useammalla tulokulmalla tuttuja.

Kone OY, Nokia, Eutanasia, Hansa, Elite, Turkka.

Eilen seurasin sivusilmällä ruudulta elokuvaa, jonka tuoreeltaan, ensi-iltaviikolla, katsoin teatterissa.
Syysprinssi liittyy sekä nuoruuteeni, työuraani, kulttuuri-sieluuni että voimakkaisiin sturm und drang – tuntemuksiini koko pian 72-vuotiaan elämäni varrelta.

Saan palata ajatuksissani Paasikiven aikaan ja aina vain on tuo metron alle heittäytyneen runoilijan tapaus vaikuttamassa.

Arvostelijat olivat ja ovat naisohjaajan esikoiseen tyytyväisiä. Syystäkin.

Mutta nykyisessä SoMe-mölinässä, johon yllättäen on yhtynyt eräs genren aktiiveista (Saska Saarikoski) ei Anja Kaurasen hienosyinen tarina istu.

Onneksi Haapasalo on saanut seuraajia.

Juuri nyt pyörii puolityhjille saleille elokuva Tyhjiö.

Eagletonia ja Riku Korhosta vapaasti soveltaen:

Ehkä kaikki mitä ystävyydestä on jäljellä on käänteinen jälki siitä ja se tunnetaan ilkeyden nimellä. Niinkuin jostain suurenmoisesta elokuvasta jää vain hiljaisuus, jonka se jättää ilmaan loppuessaan. Ehkä ainoastaan pahuus lämmittää paikkaa, missä ystävyys ennen oli

Kuva: Los Angeles @AmosRex