Gretsch

Elokuun sydämessä iltapäivänokosilla – ettonet, ruokaperäset – on erityistä arvoa ja sisältöä, vaikka kyse on vasta 72. elokuustani.

Päivällä minut saavutti tieto yhden rakkaan väärtin katoamisesta digi-aalloilta.

Tukea, oivallusta, tietoa, empatiaa, mutta ennen kaikkea ystävyyttä.

Ei sellaisia ihmisiä päntiönään tapaa, hänetkin vain jonkun kerran taipaleellani.

Lempeän karhun oloinen karvainen partiarkka. Kollega ja osaaja.

Herään ettoneiltani Jean Sibeliuksen Valse Tristen säveliin: radio on ”höyryradion” klassisella ykkösellä, sillä ainoalla ja oikealla Markus sedän ja Tarvan Aamukahvien kanavalla.

Käväisen ulkona asioillani, otan jalkapohjiani hellivästä apilamatosta ja sen kyynelistä kuvan ja tassuttelen takaisin tupaan.

Gretsch on  rumpumerkki, jolla Valse Tristen esittäjä ja nuoruuden kvartettimme rumpali kertovat omia versioitaan elämästä.

Hän, Rune, sentään elää.

Requiescat in pace, Sibelius, kesä 2018 ja Simo, Pyssykylän Partiarkka

Mainokset