Keskusteluja

Vettä ja vain puolilämmintä.

Poikasena voitin kunniakirjan Kouvolan kauppalan kulttuurikilpailun novellisarjassa. Kirjoitin isosta nojatuolista, jossa kuvattiin perheen tasavuosia täyttävät aikuiset kukkameren ympäröimänä. ”Kotini vanha huonekalu kertoo tarinaansa” oli annettu otsikko.

Nyt lääketieteellinen seuramme Duodecim on pistänyt paremmaksi. Sen lehti 13/2018 kertoo, miten kasveja pitää kuunnella, miten ne juttelevat keskenään ja miten asiaa voi hyödyntää. Metsän siimeksessä, porkkanoita pureskellen.

Lehti, satakunta sivua, on niin viehättävä ja uusia tulokulmia sisältävä, että suosittelen sen hankkimista. Toisaalta se painos on rajattu, joten ”ei tätä kaikille kerrota” (sanoo se kuusi, jonka sellusta lehden liitupäällystetty paperi on valmistettu).

Ehdottomasti mielenkiintoisimmat kirjoitukset siis liittyvät kasvien, erityisesti puiden tapaan kertoilla ja ihmisen kykyyn kuunnella.

Sitä ei kuitenkaan pohdita, mitä kapinaa on tekeillä, kun Mauri Pekkarinen kerää kaikki joutavat puut ympäri Suomea ja naapurimaita Äänekoskelle, jossa vasta oli lestadiolaisten kesäseurat.

Ehkä ne puut sanovat vain ”AUTS”?

Jos Seppo Kääriäinen vielä rakentaa tehtaansa Kuopio Iisalmi – kadun varteen ja Antti Rantakokko omansa Ouluun, ei Länsi-Pohjan sairaalan ilmanpilaajalle enää löydy puuta. Mutta ehkä niille riittää mehiläinen?

Siitäkin Duodecim-lehti kertoilee: kasvien ja hyöteisten yhteistyöstä.

Ei riitä, että Suomessa nuoret eivät enää ”nai ja pala”. Auringonkukilla kun on sama juttu, rypsillä, rapsilla, hillalla.

Tiedätte varmasti, että hillaa ei Lapissa kutsuta lakaksi kuin Ranualla, ja silloinkin vain yhdessä tarkoituksessa: Lakkahillo. Hillahillo ei oikein ”soi”.

Aamun kuva (-aLii-3.7.2018): jutteleva wannabe-kuusi, joka eilen söi juttukaverini Vladimir-koiran (sano Vladi vaan) kumiluun