Yksin, kaiken keskellä siis

Ilmasto: Koleahko, mutta kirkas ja pilvetön, ei tuulenpuuskia.

Tutkijat, nuo entiset dosentit, mutta nykyiset professorit, ilmoittavat aamun mediassa, että saatamme olla yksin maailmankaikkeudessa. Vakio (Draken kaava) onkin pettänyt matemaatikot, kaksi kuuluinta suomalaista on väärässä. Kosmologeja, astrologeja, syvissä ja äärettömissä bosonien sfääreissä, Jumalan kieltäen ja sittenkin väärässä.

Äsken aamut vielä vaativat vähintään kahden koiran, enemmän kuin viiden lapsen ja minimissään kolmen morsion tilanne-analyysia, nyt on tunnin kuluttua vain yksi koira.

Varmasti tutkijat ovat oikeassa. Vakio ja Enqvistit ovat väärässä. Olemme maailmankaikkeudessa sittenkin aivan hitokseen yksin.

Yhdellä tai kahdella poikkeuksella ryyditettynä.

Higgs´n bosoni (1), joka halutessaan voi saada koko ketjun – 14 000 000 000 vuotta – takaisin mittaamattomaksi pisteeksi ilman ombudsmanin etukäteistarkistusta. Nopsemmin kuin eilinen Ferrari, joutuisammin kuin nanosekunti.

AI (2), joka jo nyt ratkaisee, minkämoinen kansikuva läppärilläni on kun herään. Tänään se on kanootti, jota alkuasukkaat veistävät Tyynen Valtameren etäisen saaren hiekkarannalla. AI on artificial intelligense eli oppiva äly, jolla voidaan hoitaa kuntoon viulun-, huilun- tai luutunsoittajan pikkusormen dystonia ”käden käänteessä”, jolloin käsi kiittää:

take five!

Jään miettimään päiväksi, kumpi maistuisi paremmalta.

Yksinäisyys, johon olen paremminkin tottunut kuin joukoissa tai niiden edessä remuamiseen.

Sosiaalisuus, johon olen tottunut vain silloin, kun olen yksikseni sosiaalinen:

 

”Kenen joukoissa seisot” on jotenkin niin turha, ah! niin turha kysymys.

Kuva (-aLii-26.62018): yksinäisen kalliohaudan asujan postilaatikko