Pienten peli, Misääri eli Nolo

Ei pakasta. Rastaiden aamukonsertti säestää aamutupakalla Villa Carleborgin pihassa.

1964 alkaen olen ajellut maatamme päästä päähän lukemattomia kertoja huomaten, että väki kaikkoaa alapäähän yhä kiihtyvällä vauhdilla: valtakunnan huippu tyhjenee Vapaavuoren lääniin.

Suomen ylimystöstä valtava osa on Raahesta, Kokkolasta ja Lapualta, jokunen myös Turtolasta, Lepikosta, Pihtiputaalta tai sieltä päin.

Kun nyt katson, mitä noille pienille on sote/maakunta-sekoilussa tapahtumassa, minua etoo: Sailas, Lipponen, Urpilainen, Jäätteenmäki, Pekkarinen, Risikko, Aho, Orpo, Henrikson, Ahtisaari, Vanhanen, Kääriäinen: kaikki pelaavat misääriä, noloa eli pienten peliä.

Kovin harva on friidu tai kundi, siis syntyisin Stadista.

Tikkejä nolossa saa se, jolla on vähiten. Mutta peli on grandi, ramin tai valtin valinneet voittavat. Niin se vain menee, sanoi jo Tanner Säätytalolla.

Ei se nololla mene, hyvät hyssykät, Hyssälät tai Sipilät. Ei.

Aamun kuva: aurinko, tyhjä penkki ja yksinäinen ihminen, ”mies vailla tulevaisuutta – mannen utan öde” (-aLii- Kokkola 8.5.-18)