His Master´s Voice

Miinus/Plus nolla, pienen pieniä räntähiutuvia leijailee maahan, joka on kahdella karvalla. Peippo kotipihan koivupuussa jatkaa reviirinsä merkkaamista.

1950-luvun levykokoelmassamme oli useita, joiden keskiympyrässä kiersi lautasella ruskea kuva vanhan ajan vedettävän levytoittimen äänitorvesta, josta levytettyä isäntänsä ääntä kuunteli soma koira. Olisiko kettuterrieri?

Uskollisen oloisena. 78 kierrosta minuutissa.

Parempaan (?) musiikkiin siirtyessämme kierto hidastui: 45 ja 33 / minuutti.

Nyt kiertoa ei enää ole ja levyt makaavat Valkealan Rapojärven pohjassa. Sinne ne singahtivat 47 vuotta sitten, kun elämässä ei enää ollut pelkkää nuoruuden riemua. Nuori Werther väritti elämääni mustaksi ensi kertaa. Jatkoa on seurannut. Ehjää, surusta ja toivottomuudesta vapaata vuodenkiertoa ei ole kohdalle osunut.

Yksi keskeisimpiä mustan murkun taustatekijöistä on uskollisuus milloin minkin masterin äänelle, kulkeminen väärien palavien pensaiden perässä.

Jostain syystä johtajat itselläni ovat vaihtuneet niin tiuhaan, ettei ”die Fahne hoch” ole kertaakaan vienyt minua pitkospuille sellaisille letoille, joihin sitten olisin hukkunut.

Kirkkoisiä ja heidän edustajiaan varten reunamerkintä: en käsittele tässä hengellisiä johtosuhteita, vain psykologisia ja aatteellisia – valtaa ja sen rapauttavaa vaikutusta.

Mutta aina näitä mastereita on ollut pyörimässä savikiekon vinhaa tai vinyylin vähän hitaampaa, long play – tahtia.

Tähän ikään mennessä kenestäkään Zhuxi´sta, maailman-, kansan-, maakunnan- tai kunnanjohtajasta ei ole tullut minulle pysyvää perässähiihtämisen tai takapiruilun leaderia tai manageria.

Johtajattomuus, pysyvän johtajan puute, on usein siunaus arjelle. Erityisesti riemujuhlan jälkeisen krapulan ehkäisijänä.

Kun tapaan kuitenkin taajaan ihmisiä, joille ei ole ollut tarpeen vaihtaa sitä levyä, joka levysoittimen tuutista välittää isännän äänen palkiten ja rangaisten, en heitäkään ole alkanut sääliä saati taivastella.

Kukin tarpeidensa mukaan.

Aamun kuva (-aLii- 21.4.-18): ”Sielutieteen vaikeampi rasti” (Pekka Knuuti, rip, 2001), patsas pihassamme.

 

Mainokset