On sovittu – It´s a Deal

Nollakeli kaataa lehdenhakijan kotipihan liukkaalla, lumisade ei ole vielä alkanut. (itse asiassa tekstiä oionlukiessa lunta jo ilmassa on,  maahan siitä jää 10 uutta senttimetriä)

Maailmassa on muiden sopijoiden ohella kaksi otsikoissa olevaa diili-pelaajaa. Trump ja Harkimo. Vain toisen olen tavannut, joten en käsittele heidän henkilöitään vaan agendaansa: sopiminen.

Sekä elämässä laajasti että poliittisella taipaleellani olen välttänyt diilit. Jos jotkut muut sellaisia tekevät, on helpompi kulkea, jos voi itse päättää, lähteekö kulkemaan perässä vai valitseeko oman tiensä. Ei tästä haittaa ole ollut, mutta monta porttia on jäänyt avautumatta. Näin kalkkiviiva-iässä vaikuttaisi, että linja on ollut hyvä.

Vastaani on tullut useita tilanteita, joista näen ”on sovittu”. Ei se ole tuomion tai halveksunnan paikka, mutta jotenkin sellainen surettaa. Kaksi osapuolta on halunnut kirkon keskelle kylää eikä kumpikaan tuuleta. Kolmannen korvapuustia minä suren. Diilitilanteissa näet tarvitaan siitä ulosjääneitä tai -jätettyjä osapuolia. Luokkaantuminen syrjäytetylle on kait se pienin paha ja haitta. Isompi ongelma on ”plop”-ilmiöksi kutsuttu. Perusteletpa miten vaan, sinulle todetaan, että olet tosin oikeassa, mutta…

Näitä mustan vääntämisiä valkoiseksi kutsun mielessäni valkeaksi kalkitun seinän käytännöksi. Jos tuollaista seinää raaputtaa pikkuisenkin, valkeaan tulee ruma punainen alla olevan tiilen (siis diilin) väri. Joskus paskanruskea.

Koska tämä ihmisen maailma ei ole mustavalkea, olkoon se sitten kirjava. Olisi tietenkin mukavaa, jos se olisi riemunkirjava, mutta ei se ole. Se on kirjava kuin tikka.

Onnea vaan, Töölön Kisaveikkojen mies, valitsemallanne tiellä. Sille toiselle diiliohjelman vetäjälle en toivota mitään. Ja vaikka toivottaisinkin, ei se rapakon taakse kantautuisi.

Aamun kuva (-aLii-19.4.-18): Erään diilin anatomia eli 43