Vihan tyyssijoita

0-kelissä nukuttiin, Lapin satakieli säestää lehdenhakua taivaan pilvien alla ja matka käy Ylämaihin: ei sada.

Osa ihmisten välisessä elämässä on näemmä mahdollista vain sellaisella vihalla, jonka pohjalla on saalistaminen, suojautuminen, lisääntyminen ja näistä kolmesta vallitsevan kulloisenkin tiedon kätkeminen.

Vihaa kohdatessani pyrin tuon ”neliapilan” miettimään ennenkuin itse raivostun.
Raivostuminen näet kertoo, että minulta joku uhkaa ottaa jonkin kätkemäni pois tai suorastaan väittää, etten tiedä.

Viime aikoina tässä on ollut malttamista.

Onneksi osa ihmiskunnan viisaimmista uskaltaa vakavalla naamalla väittää, ettei ole sen onnellisempaa ihmistä kuin vuonna 2018 tähän ihmiskuntaan syntyvä.
Ja vielä tohtii yrittää todistaa sen.
Steven Pinker: Enlightenment Now (Viking 2018)

Joulua sanotaan rauhan juhlaksi.
Kerrotaan esimerkiksi, että maailmansodissa asemavaiheessa viholliset saattoivat pitää tulitaukoa ja laulaa samaan aikaan jotain kaunista joululaulua eri puolillä ”ei kenenkään maa”-aluetta: Maa on niin kaunis.

Voihan se olla, että tuo ei ole aivan totta, mutta toki se on soma tarina:
”Oi jospa ihmisellä ois joulu ainainen”.

Mitä jos Vuorisaarnan opetusta vähän käänneltäisiin totuuden tulessa:
”Vihatkaa lähimmäistänne kuin itseänne ja ennenkaikkea Jumalaa”

Sytytin pihamme kuusen kynttilät maanantai-iltana kun pienet asiat niin pistivät vihaksi (aamun kuva)

Mainokset