Pitkän Jussin Majatalo, Pörssiklubi ja Viimeinen Ehtoollinen

Pakkasta kahdeksan, lunta mittaamattomia määriä.

Luin juuri kirjan, jossa kolme miestä teki tutkimusmatkan ja yöpyi majataloissa. Sellaisia kirjoja olen lukenut 1950-luvulta alkaen.

Olen useasti, useammin kuin jälkikäteen tohtisin tunnustaa, poikennut sellaisissa ravintoloissa, joissa ruoka ei ole maistunut, mutta on kallista.

Olen myös käynyt Primulassa, Rautatalon Colombiassa ja Fazerilla, joissa juoma kannetaan pienissä kupeissa eikä järkeäkään ole isolla lusikalla annettu.

Näissä läävissä on tiukat säännöt, TB:n paareissa.

Niistä on luotu sellainen kuva, että niissä käytettäisiin se valta, josta Axel Oxenstierna poikaansa varoitti aD 1648 Münsteriä ajatellen (Westfalenin osavaltiossa).

Helsingin Pörssiklubia enemmän valtaa olen nähnyt käytettävän Torontossa sijaitsevan 40-kerroksisen pilvenpiirtäjän kattoravintolassa. Mies Van Der Rohen piirtämässä talossa.

Mutta eniten valtaa ehkä koskaan on käytetty siinä majatalossa, jossa tarjoiltiin viimeinen ehtoollinen (raamatunkielellä ehkä suuret alkukirjaimet, HPE).

Tuolle majatalon illallispöydän vallalle ei Rovaniemen Klubin, Kouvolan Kauppakerhon tai minkään maan satojen upseeri- ja aliupseerikerhojen valta voi mitään.

Ei myöskään jo mainittujen kampaamoiden, kahviloiden tai buduaarien valta.

Kun viimeksi olin Pörssiklubilla, mukana seurueessa olevat naiset tuntuivat kannattavan sitä, että vain miehiä otetaan jäseniksi.
Edellisestä kerrasta seurasikin katastrofi, mutta siitä myöhemmin.

Siihen vallan paikallistumiseen nähden ristikkäisen kannan otan itseni kanssa, kun menen hoidattamaan iän rapauttamia jalkojani sellaiseen ”klubiin”, jota missään tapauksessa ei ole sisustettu määrämittanaan 71-vuotias mies.
Ei Suomi-konepistooleita tai pystykorvia oven pielessä.

”Hän otti myös viinin…”

Aamun kuva: (-aLii- 18.3.-18) Päättämisen tyhjä takki (Ilona Kivijärvi: Paimen 2008)