Taakka kasvaa

Sama kylmä, joka yö, hankikannon odotuksessa.

Paikallislehden toimittaja kirjoittaa:

Kuinkahan moni johtaja on viimeaikaisia uutisia lukiessaan menettänyt yöunensa: onko seuraavaksi minun vuoroni? Toivottavasti.”

Kiertelen vapaapäivinä taapertaen kotiseudun teitä, katuja ja aitovieriä.
Työssä taas kuuntelen kotimaakunnan syrjäytyneitä ja syrjäyttäjiä.
Elämässäni väistyn aina, kun taakka kasvaa eikä taakankantajia ilmaannu.
Jeesukselle Via Crucis´lla taakankantaja löytyi.
Tosin siitä ei ollut isosti apua.

Toimittajan asenne on tuttu nyt kierrellessäni näitä katuja. Aika monella katolla alkaa olla lunta ”yli sallitun” ja seuraushan on varma.

Katto pettää ja katon alla oleva joukko joutuu mieron tielle.

Jos taakankantajia olisi kurkihirren kohdilla riittävästi, ehkä se olisi kestänyt.
Tai paineen laukaisijoita.
Ulkoa sataneen lumen kolaajia.

Minua hirvittää tämä harvoihin kohdistuva enemmistöjen valta.

Ei siksi, että se kansan terveyteen isoja merkitsisi. Mehän voimme päivä päivältä paremmin, elämme päivä päivältä pidempään ja terveempinä ja harrastamme päivä päivältä enemmän väkivallan vähentyessä vapauksia, joita itse valvomme.

Tiedättehän Julkisen Sanan Neuvoston. Sen, joka on ottanut kantaa ”Trial Via Media”-ilmiöön. Tai ehkä ottaa sitä kantaa? Tai ainakin pitäisi.

”Ristiinnaulitse” tai ”Päästä Barabbas” tai ”Viaton on media tämän unettoman johtajan vereen”.

Aamun kuvassa taakka on kasvamassa eikä Simon Kyreneläistä näy.
Hän on, jos rescue ehti paikalle, sydän-tehohoidossa.

Unettomuus ja oman katon lumitaakan kolaus yksin olivat ehkä liikaa.