Peppone vai Camillo

-16C, kuu on täysi – siis helmikuu (kts aamun kuva; helmikuun aD 2018 viimeinen kuu, klo 23:59), maaliskuu aloittaa täysikuullaan huomenna.

Olen asemassa, jossa kohtaan työssäni aika usein katolisen kirkon ripin. Siinä on se ero, että poliitikkona kohtaan sosialistisen liikkeen taivaan. Roolit kohtaavat, kun kirkkoneuvosto tai -valtuusto kokoontuvat. Peppone ja Camillo. Rippi ja sosialistinen taivas: veljeys, vapaus, tasa-arvo.

Rippi tulee mieleen silloin, kun vakavasti uupunut tai sairas ihminen päättää lopulta kertoa, mistä hänen elämänsä tärkeissä hetkissä on ollut kyse.

”Puhun niin totta kuin voin” kuulostaa ihan eri lauseelta kriisissä olevan työttömän tai kuolevan suusta kuin eroamaan vaaditun poliitikon sanomana.

Maassa eletään nyt tilanteessa, jossa moni kaksois-sidos löystyy ja jotkin kiristyvät.

Tänään valitaan maan 3.5 miljoonalle asukkaalle arkkipiispaa, tänään katsotaan SoTe:n viimeiseen ja pimeimpään nurkkaan, tänään jätetään taas yksi, minulle seitsemäskymmenes toinen kaamostalvi ja siirrytään hankikantokevääseen.

Luin eilen arkkipiispa-asiassa Kotimaa-lehden didi-digista kahden primus inter pares – tohtorin ja ehdokkaan haastattelut ja kuuntelin vastaavia viikko pari sittten YLE:n Horisontista.

Kumpaakaan ehdokkaista en ole tavannut live´na ja katson sen edukseni.

Sen sijaan olen lukemattomia Peppone- ja Camillo-klooneja tavannut sekä joukoissa että kahden kesken.

Siinä ole opetellut lukemaan ihmisestä, kuinka totta hän puhuu. Ja tietenkin minä itse.

Usein joudun lukemaan oikein, koska sana, henki, ilmeet ja muu viesti todistavat samaa.

”Intuitioon kannattaa panostaa”, kertoo alla esittelemäni lääkäri.

Tämä ystäväni ja rakas kollegani puhui äsken lääkäreiden kokouksessa kokemuksistaan sairaan, jo puolittaisen kuolemantuomion kirurgiltaan saaneen 72-vuotiaan elämänvaiheen tiimoilta.

Koska hän on ikätoveri, ei ollut vaikea hänen viestiinsä samaistua.

Ehkä siinä viestissä eniten mietityttää ja miellyttää se, että hän pyysi meitä lääkäreitä antamaan tarpeeksi aikaa niille potilaillemme, joiden ilmaisuvoima ei enää ulotu keski-ikäisten poliitikkojen ja muiden touhojen sanansäilään ja kiiruhtamiseen.

”Kuuntele vanhaa ihmistä, auta häntä vasta sitten tai siten”.

Oli Mikko Naaralalla toinenkin viesti.
Mutta siihen palaan myöhemmin.

Kaksi viikkoa maaliskuun idukseen.

(3811)