Nihilointeja

Pakkaset ja vähittäinen lumentulo ovat sää.

Kirjailijat, jotka liikkuvat omassa tai vanhempiensa lapsuudessa, isovahempiensa elämänkaarella, tekevät sen aika vaivattoman tuntuisesti.
Varmaankin kaikki ne, jotka eivät tuohon yllä, ovat jääneet paitsi kustannussopimusta ja omaa esilukijaa graniittilinnojen kerroksissa.

Yhtä kaikki ihmettelen julkaistujen kirjojen näennäistä helppoutta. Se on aivan erilaista kuin omassa työssäni ihmisten kanssa tapahtuva vaellus.

1970-luvulla muuan minua viisaampi Matti opetti, ettei ihmistä pidä lähteä tosissaan auttamaan, jos ei hänen elämänsä arvoja voi seurata Ison vihan, nälänhädän ja Kämpin herraseuran kautta nykyhetkeen. Silloinhan se hetki oli ETYK ja punamulta.

Kun luovuin omasta tarinastani, ryhdyin poimimaan sieltä täältä taivaltani irtokarkkeja.
Niitä olen parinkymmenen vuoden aikana miettinyt niin täällä kuin ystävien kanssa tavatessani.

Kun ystäviä ei enää ole ja täälläkin on keskeisimmät menneisyyden roolit miehitetty ja niiden näyttelijät kuopattu, tulee vastaa arjen nihilismi.
Et ole mitään.

Heikki Aittokoski, Helsingin Sanomien erikoistoimittaja, nimeää tuon ”et ole mitään” – ilmiön äsken oppimallaan englannin kielen sanalla

floccinaucinihilipilification

Minulla on viime aikoina ollut alkuviikosta vapaata valveillaoloa ja niinpä poikkean talviaikaan etsimässä uutta keskustelu- ja kahvitteluporukkaa, kun entinen näyttää kadonneen taivaan tuuliin.

Noissa poikkeamisissa flokkinihiloiminen tulee vastaan: ystävällisiä naamoja, tympeitä peräänkatsomisia. Ryhmä-, työpaikka- ja perheterapiassa ilmiöllä on lyhyt nimi:

FLOP tai PLOP

Viime kesänä asia jo alkoi kiinnittää huomiotani kesäkahviossa istuessa. Jos ei sitten kaksi toistensa päälle puhuvaa valkotukkaa muodosta pullakerhoa.

1950-luvulla sellaisessa kerhossa oli Kouvolan Kymen Lukossa 4 miestä, virkapuvussa työpaikalla: Jokinen, Laakso, Haatanen, Liikkanen.

Aika usein minä hain pullat noille eversteille läheisestä konditoriasta.

Sattuu joskus, että olen valveilla sopivasti hakeakseni pian heräävälle vaimolleni tuoreen karjalanpiirakan ja korvapuustin Kansankadulta.

Aamun kuvassa (-aLii- 5.2.-18) kohtaavat henki, puu ja teräs