Ei Paha – Not Too Bad

Lunta on tullut tänä talvena niin hitaasti, että sitä nyt on paljon. -5C.
53. Marlboro Arctic Rally tarvitsee siis nyt PALJON aurauskalustoa. Tänään sitä lunta nimittäin ei tule hitaasti vaan paljon.
Pitkillä pikiksillä ei kannate autoa ajaa katolleen, koska kabiini täyttyy etulasin irrotessa runsaasta lumesta hetkessä – tiedän, kun olen näet ollut.

Yhtä aikaa osuvat Suomen ja Viron sadan vuoden takaisen historian muisteleminen ja Pohjois-Esplanadin kuuden seuraavan vuoden hunajoiden lupailu muodostavat paradoksia.

Kahdeksan mielestään ja vaaliorganisaatioidensa mielestä mahdollisimman hyvää ihmistä toisella puolella, kun vastapuolella on kemi-torniollinen vainajia.

Vaikka suurin yksittäinen tappaja 100 vuotta sitten olikin meille kaikille kodikkaasti tuttu sika (H1N1) ja näin jaamme muiston kuolemasta, pahasta ja julmasta nykypäivän ja rokotusten kanssa, ei se tee meistä sen parempia.

Klikkaamalla kertominen on tuonut näkyviin meistä – vai pitäisikö rajata käsittely omaan itseen – omituisuuksia, joita muussa luonnossa on totuttu vaalimaan ja arvostamaan.
Hampaat irvessä ja kieltämme purren etsimme saalista, suojaamme sitä rosmoilta, puolustamme jälkeläisiämme ja käytämme tietoamme enemmän valehteluun kuin kehittelyyn.

Mistäs nyt tuulee, kysyy hän, joka lukee ja ymmärtää?

Ehkä eniten on kyse kahdesta laukaisevasta tekijästä.

Toinen on roolihahmo nimeltä ankeuttaja. Sellaisia on taas parina päivänä osunut kohdalle niin mediassa, some:ssa kuin todellisessakin elämässä sen verran monia, että on ollut pakko mennä peilin ääreen vähän katsomaan: olenko herkistynyt tällaiselle siksi, että se asuu minussa vai siksi, että sitä on yli sietorajan?

Toinen laukaiseva tekijä on eilinen uhkayritykseni.
Lähdin etsimään arkistoistani kuvaa taulusta, jonka näkeminen sai minut useita kertoja rauhalliselle ja hyvälle mielelle valehtelematta lainkaan.
Kahlasin läpi tuhansia ja taas tuhansia kuvia, kirjan toisensa jälkeen, mutta ei.
Kätköön jäi, sillä hyvä.
Mutta aiempaan tapaan vastaan tuli havainto siitä, ettei tämän 72. vuodenkaan mittaan taustalle ole kasaantunut sellaisia pieluksia ja pehmennyksiä, joihin nojaamalla olo olisi kuin somalla barokin enkelillä pilven longalla.

En avaa havaintoa enempiä, koska sadan vuoden takaisen muistelu on niinkin rankkaa.
Ihan omista syistäni. Ei muiden.

Aamun kuva: -aLii- 25.1.-18 ”Käärmeiden pesä”