Marlboro Arctic Rally

Sää sama.

1971, tultuani Rovaniemelle löysin autoni radiovärkkien asentajaksi Hans Löfgrenin (RIP), joka kohta kysyi, olisinko innostunut tulemaan paikallisen Aarnio-Wihurin Antin rallin vapaaehtois-hommiin.

Totta kai.

Neljännesvuosisadan ja vähän pidempäänkin touhusin eri-ikäisten lasteni kanssa tai ilman heitä rallipolkujen varressa hyvin monessa eri roolissa.

Tärkeintä on ollut, että nuo rallit antoivat paljon, paljon enemmän kuin ne ottivat.

Pakkasta, suojasäätä, onnettomuuksia, kellotusvirheitä, uusia ystäviä, Argentiinan tarinoita ja formula-suomalaisia.

Sekään ei kuitenkaan ollut se juttu.

Juttu oli se, että etelästä Volvolla ja Volkkarilla muuttanut lääkärinplanttu oppi tuntemaan syvyyksiä, joita muutoin ei näin vanhemmiten olisi voinut käyttää keinona auttaa pohjoisen ihmistä.

Sellaista, jota on Sevetin ylipitkä pikis opettanut.

Tai tietää, mitä on Kemijärven ja Rovaniemen välillä muutakin kuin Köyhän, Kallion ja Laitisen kotivedet, joilla Vänäkin tapasi viihtyä.

Nyt ne ajat ovat takana, Jeanne Moreau on kuollut eikä Hans Löfgren enää virittele LA-puhelinta autooni, jolla en enää aja nelostietä pohjoiseen. Tai takaisin.

Elämä alkaa sammua, vain tosikot jäävät miettimään sloganeita, joilla ei ole kantovoimaa likikään sitä vertaa, mitä oli Santamäen pikiksellä tai Naarmankairassa.

Jos Jumala joskus kysyisi minulta, mitä haluaisin testamentata pesään, jonka perässä-ajajat riidatta jakaisivat, se varmaan olisi sellainen LA-puhelin, joka välittäisi oikeat tiedot lähdöstä maaliin. Ja maalista lähtöön, sitten jälkikäteen.

kuva -aLii- 18.12.-17: Salapoliisiauto Marlboro-rallin lähdössä