Maaherra

Aste, pari kylmää: lisää on taas lunta maassa ja katolla. Korrehtuuria tehdessä vuosi on jo lähtenyt vaihtumaan siellä, missä läntinen allakka orientissa on käytössä.

Hyvää vaihdetta arvoisille vierailleni, päivä on jo enemmän kuin kukonaskeleen pidempi.

1600-luvulta alkaen maassamme on ollut menestystä sen mukaan, onko meitä hallinnut hyvä vai huono herra eli rouva. Hannele Pokka, Vibelius tai Axel Oxenstierna.

Joku ihme tarve sai aikaan sen, että näiden herrojen & ruovien välttämättömyys unohdettiin ja laitettiin kuntia ja kyliä hallitsemaan neljän vuoden välein vaihtuva puhuvien päiden joukko ja alettiin kutsua järjestelmää subsidiariteetiksi.
Nimi tarkoittaa toissijaisuutta ja läheisyyttä.

Tässä sitä nyt sitten ollaan.

Kun luontaisen hallintopiirin vastuuton väki ei enää puhalla yhteen hiileen tai Hillilä ei sitä katso että puhaltaa, on väki vallatonta, omaan silmään ja hiileen pissivää eikä sitä kukaan johda sati käske.

Syntyy aivan järjetöntä, tavallista kymmenysten maksajaa ällistyttävää kaaosta.

Muistan ajan, kun Jakob Söderman oli Uudenmaan läänin maaherra. Tai Ranta johti Kymenlääniä Laila Kinnusen ja Brita Koivusen kanssa.

Oli se aikaa.

Kekkoset linnoissaan saattoivat olla vakuuttuneita siitä, että maassa oli laki, joka ”ennen mua syntynyt, myös jälkeheni jää”.

Yli viisi miljoonaa ihmistä alueella, jossa kyse joka päivä on saaliista, suojasta, lisääntymisestä ja tietämisestä ei yksinkertaisesti voi olla Herran nuhteessa, jos siltä puuttuu valtiolta palkkansa ja valtansa saava Pirjo Ala-Kapee, ei sitten niin millään.

Minä en näe tässä demokratiassa paljoakaan järkeä, jos kaikkien päättäjien on ansaittava fb:ssa, twitterissa, e-maileilla, instagrameilla, skypella, linkedinilla, messengerilla, blogeilla ja whatsAppilla tunnista tuntiin oikeutensa käyttää valtaa alaisiinsa ja aikalaisiinsa.

”Ei oikeutta maassa saa, jos itse sit ei hanki – vaikka oiskin eessä umpihanki”.

Suomen vaakunassa on yhdeksän ruusuketta. Suomi tarvitsee yhdeksän maaherraa. Vähemmän ei riitä, enemmän on liikaa.

Mutta Suomi ei tarvitse Kokoomusta, Vihreitä, Keskustaa, Sosialidemokraatteja, Vasemmmistoliittoa, Sinisiä, Perussuomalaisia, Ruotsalaisia tai ”Muut”-puolueita, jos niitä ei ole kukaan paikan päällä paimentamassa herran, rouvan ja Herran nuhteeseen.

Piispalle kavereita, kun vuosi vaihtuu.

SoTe olisi jo aikapäiviä ollut valmis, halpa ja hyvä, jos sosiaalineuvokset lääninhallituksissa olisivat olleet maaherran oikea käsi.

Kyllä jämptti on niin sanoisi Asko Oinas eikä Hannele Pokka olisi eri mieltä, Kaarlo Hillilästä nyt puhumattakaan.

Aamun kuva: ei tähtenä tähtien joukossa vaan kuuna Alanamman taivaalla (maaherran paikka maanpiirissä) – aurinko on olemassa vain kuutena kuukautena, mutta kuu on taivolla joka kuussa.