Joulu 1953

Herätessä -15C, tyyntä. Aamu-kierrokselta tunnin kuluttua tultua -11C, hiukan jo ilma liikahtelee: elämän 72. aatonaatto.

Hallituskadun Kesoililla juttelen Kalevan luettuani vakituisen tupakkakumppanini kanssa.
Molemmat tulimme Rovaniemelle samana vuonna, 1953. Minä autorämän takapenkillä pariksi yöksi, hän koko loppuelämäkseen.

Juttukumppanin isä kuoli samana vuonna kuin minä synnyin.
”Tuperkkeliin?”.
-Kyllä, siihen aikaa se oli aika tavallista, naapurinkin lapsista se vei kaksi.

Mietimme, mitä hänen neljännentoista ja minun kahdeksannen jouluni aikaan oli.

Asuin samanlaisessa talossa, jollainen vielä on Rovaniemen Kansankadulla. Kahden perheen valtion vuokratalo.
Hän asui työkortteerissa aika lailla huonommin.

Nyt meillä molemmilla on auto alla ja elämä pikkuhiljaa takana.

Onko maailma tuosta muuttunut, kysyn.

”Eipä juuri, eipä juuri, ehkä iloisuutta oli tuolloin enemmän ja pienemmistä asioista nautittiin”.

Juttukumppani käy välillä laittamassa autonsa käyntiin. ”On mukavampi istua lämpöiseen autoon, sen verran paikkoja kylmässä kivistää”.

Toivottelemme hyvät joulunpyhät toisillemme ja lupaamme taas tavata huoltiksen kahvion kylmällä terassilla.

Tupakkaturinoita.

Aamun kuva (23.12.-17): ”Masan kuusi”