Liisan Kaljamat, Kaisan Liukkaat

Plussalla, puut luovat lumensa ja suuret ikäluokat vaeltavat neurokirurgien ja ortopedien luo pääkallon, niskan, nilkan, polven, lonkan, selän, ranteen, kyynärpään ja kierrekapselin korjuulle. Soraa ei tähän liukkauteen ole varattu ennenkään riittävästi, miksi siis nytkään.
Aamukone lähtee etelän vesisateeseen 10 minuuttia myöhässä.

Rovaniemellä säädetään Lex Vasaa, josta Kouvolassa ja i Nyslott nautitaan.
Mannisen Hannes ja Raskin Maija ovat mitallinsa ansainneet.

Tapasin eilen juuri Oulussa nimitetyn Lapin lääninvirkamiehen, jota muutkin onnittelivat. Lääniä tosin ei enää aikoihin ole ollut olemassa. Siellä Oulussa päin oli aikanaan Vibelius:
”Laki, ennen mua syntynyt, myös jälkeheni jää – ja umpihanki”.

En löydä 2700 kuvan kirjastostani mitään sopivaa, joka kertoisi Kemin Sote- konsensuksesta, jota ei vielä ole, mutta jossa on järkeä. Onneksi on autoteollisuus, jossa valmiin päälle maalataan as if – peite.

Joulu voisi vaikka vähitellen tullakin, ja Concorde. 1984, 33 vuotta sitten oli jouluna suvi, sopu ja Rovaniemellä Concorde. Ivaloon, 30 poronkuseman päähän, yliäänekone ehti vasta 13 vuoden kuluttua. Ei se nopeus vaan määränpää.

*

Aamun uutisvirrasta löytyy huonokin uutinen.
Ei se, että minä lähden Brysselistä (mutta Bryssel ei minusta) vaan se, että Romakkaniemi lähtee.
Kataisen kabinettipäällikköä olisi ”Suomen asialla” tarvittu Schumanilla, ei niinkään Keskuskauppakamarissa.
Toivottavasti kaikki Romakkaniemet eivät jätä Brysseliä.
Minua Brysselissä seuraa sentään 27-vuotias saamelainen, mutta kuka korvaa Juhan?