Valta Suomessa on kunnissa, olipa nimi Kittilä, Kemi tai jompi kumpi Stadi

Brysselissä, joka on toistakymmenen eri kunnan flaamilais-vallooninen taistelutanner, on pakkasta (-1,2C).

J.W. Snellman suri kovin sitä, että hänen aluehallinto-urakkansa jäi kesken 1864, jolloin hän oli käytännössä Suomen sen ajan Kekkonen, Kääriäinen ja Sukselainen yhtä aikaa ja sietipä aikansa Väyrystäkin, koska aivan oikein piti häntä hyvin älykkäänä nuorena.

Nyt tuota Virkkusen (ent Snellman) epäonnistumista lusitaan koko Suomen kansantalouden voimin (vajaa 300 000 000 000€, FIM:ssä kerro kuudella).

Kunta, josta määrää Maalaisliitto (valitettavasti Sukselainen on kuollut) on kaiken maailman paskantärkeiden virkamiesten tai narsististen kansanedustajien johdettavana ja eihän sellaiseem Kemiin, Tornioon tai Kittilään Vibeliusta mahdu:

”Laki, ennen mua syntynyt, myös jälkeheni jää”.

Liityin 1984 SDP-puolueeseen, koska siellä oli Sorsa, Lipponen, Halonen ja CV:ssa Kansanterveys- ja Peruskoulu-lainsäädäntö. CV = Curriculum vitae eli luettelo ansioista.

Lähdin mukaan kunta- ja maakuntapolitiikkaan, koska olin havainnut, että demarit naapurimaissa (Norja, Ruotsi, Tanska, ei Neuvotoliitto tai Viro) olivat saaneet homman pelittämään.

Kun nyt katson, mitä tapahtuu koulutuksessa, sosiaalihuollossa, sairauksien hoidossa ja Kittilässä (niitä kittilöitä on maassa kymmeniä, Helsingin Pitäjän Kirkonkylä kukkona tunkiolla), tulee mieleen, josko olenkin ollut väärässä seurassa, väärään aikaan ja vääränä ihmisenä.

Ainahan sitä miettiä saa, kun on tämä jopa paperittomana Helsingissä tosi solmuista touhua.

Mentorini kilautti: ”Ei näille mikään riitä, mutta ei näemmä sinullekaan”.

Illalla kotisaunaan, se riittää hyvin.

Kuva: Suomalainen SoTe, Helsingin paperi-teatterin ja Kittilän-Vantaan- Kemin luovuus

 

 

Yksi kommentti artikkeliin ”Valta Suomessa on kunnissa, olipa nimi Kittilä, Kemi tai jompi kumpi Stadi

  1. Väärä puolue, sanoi minulle huippulahjakas Jyväskylän kaupungin virkamiehenä pitkän uran tehnyt naisjuristi, demari, kauan sitten liittyessäni SDP:hen

    Tykkää

Kommentointi on suljettu.