Perrrkele, kuvia Lapista

Miinuksella mennään (-7,8C), taivas puolenkuun edessä on aamuksi (-3,8C) pilvessä, joka ei ennakoi purkautuvia Napolin tai Islannin tulivuoria tai 4500 km:n korkeudessa vaeltavia ruudinkeksijöiden kulttuurin ydinohjuksia.

Saunan jälkeinen tv-kulttuuri annnosteli iltapalaa (Teema).

Jörn Donnerin dokumentti Suomesta 1971, harteilla Ruotsin armeijan ylijäämä-talviturkki, mutta kaulan ympärillä ei Karjalan väreissä pitkää kaulaliinaa. Käännekohta sekin. Synkkä menetys se oli tuona aikana, jota Syysprinssi-elokuva viime vuonna ei korjannut.

Enemmän käännekohtia tulee vastaani Mari Soppelan dokumentissa idästä, porojen ja taivaan valkeiden maasta, jonne kaivettiin vain hautoja, ei tehtaiden perustuksia.

Kumpainenkin on varmaankin löydettävissä jostain YLE-Areenalta, mutta ei enää niiden muistoista, jotka elivät Lapin sodan raunioilla.

Kuulun joukkoon, kumpaankin, mutta vain toista en voi todistella. Jäävi on tässä ammatissa tiukka sääntö.

Asiaan: 0 aamulla ja TJ, ensi lauantaina kotiin palatessa ei enää ole return-boarding-pass´ia Suosaaren (Bruxelles) La Madeleine-hotelliin bleiserin vasemmassa sivutaskussa. Tänään laukeaa köyhä suhteeni myös Vänän teatterin palkeille.

Mutta eivät nämä menetyksiä ole. Nämä ovat polkujen päitä.

Lapissa TsarBomban aikaan tunturin laitaa vaellellessa tiesi aina, että polun päätyttyä löytyi kohta toinen. Sekin poron polkema. Ja lopulta löytyi Tammukkalampi, Sudenpesä ja Muorravaarakka. Siulan Ruoktu ja aivan viimeiseksi Laanihovi.

Wieninleike ja kaksi isoa maitoa. Eskelinen poimi takaisin Ylämaista.

Mitäpä näitä muistelemaan, soitan ne ulos: löysin saksofonini ja huiluni, joita vielä osasin koetellessa soittaa.

Niin, ja se tarina.

Ei blogi 3700 osassa vaan yksi tarina.

Siihenkin jää aikaa, jos joku laittaa kirjoitusvälineeni sellaiseen iskuun, ettei väärä kosketus kirjasimiin tuhoa siihen mennessä kirjoitettua. Vielä näin ei ole.

Suuri osa kirjoitetusta katoaa ja pitää naputella uusiksi.

Simo-vaarilla oli juhlavimpia hetkiä varten oikea päähine, jonka joku on tupakkahuoneeni seinälle ripustanut merivillatakkini päälle kuvaamaan lohduttomuutta tai siis sellaista hiljaisuutta, joka jää, kun kaunein sinfonia kaikista on vaiennut.

Aamun kuva (-aLii- 29.11.-17) kertokoon sen. Silinterin vierellä seinällä on taitettava istuin, jos pilkkii.