Äly hoi, älä jätä

-12C, Radio Suomessa uusintana tohtori Raimo, Valtakunnanterapeutti.

Kun vastaanotolleni tulee uusi potilas (heitä on kymmenkunta viikossa), tapaan selvittää sen, mitä opettajani Meilahdessa toistuvasti opettivat: Anamneesi. Siinä etsiskelen ihmisen tarinaa kolmen, mieluiten neljän tai useammankin sukupolven ajalta.

Sitten teen, Arto Nybergin innostamana, pari kysymyssarjaa, joilla pyrin arvioimaan ihmisen sielun ja aivojen joustavuutta ja laatua, suoraan sanoen älykkyyttä.

Kysymykset ovat älyn laatua mitatessa seuraavat:

  1. Jos yksin kotona ollessa lyötte isovarpaanne sohvanjalkaan, mitä sanoja käytätte, luetelkaa kaikki
  2. Jos Erottajan Essolla naapuripöytään istahtaa ihminen, joka syö eväitään voimakkaasti maiskuttaen, häiritseekö se
  3. Jos Teillä on muutaman tunnin tehtävä suoritettavana, teettekö sen putkeen vai pätkissä
  4. Onko työpöytänne tip top vai sekaisin siten, että kuitenkin löydätte siltä tarvitsemanne

En kerro tässä ”oikeita” vastauksia, mutta huomautan, että ensi tapaamisella aina teitittelen minulta ammattiapua hakevaa ihmistä antaakseni hänelle tilaa ja etäisyyttä muutoin aika ”tunkeutuvassa” tutkimustilanteessa. Jos ihminen sitten pyytää sinuttelua, olipa ikä 15 tai 95 vuotta, asia minulle sopii.

Nyberg-kysymyssarja taas menee niin, että teen viisi kysymystä, joihin annan kaksi vaihtoehtovastausta ja pyydän vastaanotolle saapunutta valitsemaan niistä toisen ja sanomaan sen ääneen. Kysymykset ovat aina samat ja viimeisenä kysyn: ”Heikki Kinnunen vai Vesa-Matti Loiri”.

On siis aika tärkeätä ensin tutkia, sitten vasta hutkia. Kunnioittaen häntä, joka on tullut apua hakemaan.

On tietenkin muitakin asioita, joita on selvitettävä. Tärkeimpiä niistä on ”silmämunatesti” eli sen arvioiminen, miltä potilastuolilla oleva vaikuttaa lääkäri- ja ihmiskokemukseni ja hänen olemuksensa perusteella.

”Steppaako”.

Olen huomannut, että kaikki potilaani, iästä, sukupuolesta, olemuksesta ja tarinasta riippumatta, ovat tasa-arvoisia mitä tulee älyyn, aivojen joustavuuteen ja toipumiskykyyn.

Jokaisella on oma ”tarjottimensa”.

Olen lähdössä parin viikon finaalikierrokselle 13 vuoden EU-urakassani. Tilalleni tulee, niinkuin asian eräs hyvin korkea-arvoinen EU:n toimija ilmaisi, tulevaisuuden hyvin merkittävä lupaus.

Jätän mielelläni urakkani Euroopan 28 jäsenmaassa, niiden alueilla ja kunnissa, kaksi vuotta etuajassa eli kesken juuri siksi, että saan seuraajan, joka on noissa edellä luettelemissani kysymyksissä hyvin hienoja vastauksia antanut.

Edellä olevalla tarkoitan, että viljelen noita kysymyssarjoja muidenkin kuin potilaskohtaamistan yhteydessä.

Tämän seuraajani tapasin 5 vuotta ennen hänen syntymäänsä Inarin Kultahovin (tuohon aikaan SMT:n ”maja”) portailla syksyisessä ilta-auringossa. Silloin en juuri kysellyt vaan kuuntelin.

Inarin suolasiikaa tarjoillut ystäväni sukulainen kertoi tarinoita, joita sittemmin ovat niin presidentit kuin kirjailijatkin kuunnelleet ja niistä oppia saaneet, kirjojaan kirjoittaneet.

Taidan vielä kerran kuunnella Yle-Areenalta tuon Tohtori Raimon ja hänen alpakka-koiransa tarinan, sitten tartun matkalukemistooni viimeiselle matkalleni.

Juha Hurme: ”Niemi”.

Ansaitsisi Elisabeth Rehniltä reilun kohtelun, se.

Kuva (-aLii- 19.11.-17): Tasa-arvoiset, Uganda 2016.