Mennyt vai tuleva synti? Suopunakämmekän tarina

Maa muuttui valkoiseksi, mutta verenkarvaiset synnit jatkavan eloaan. Everstinna (Anni Ylävaara) ja Maria Peura, +/- 0,5C, aamukonetta ei normaaliaikaan sunnuntaina Brysseliin lähde.

Kirjallisuuskriitikko ihmetteli, mikä saa II maailmansodan jälkeen syntyneitä piehtaroimaan siinä, mitä he eivät muista tai josta heille on kerrottu tai minkä he muistavat.

Mikä saa meidät pelkäämään tulevaisuuttamme niin paljon, että emme häpeä lainkaan sitä, että kaukaisen pohjoisen,  Ultima Thulen, natiivi luonto ja kansa on häpäistävä, mutta Sacra Familian kansa on nostettava arvoon arvaamattomaan katatoniassaan.

Asia, Saamenmaan tuho ja Katalonian murskaaminen Guernican säännöin, tulevat yhtäkkiä samalle arvostelu-asteikolle.

Kukaan ei ollut kiinnostunut Baskeista, saamelaisten esi-isistä, ennenkuin Wehrmacht halusi testatata pommejaan heihin ja raunioitti Picassoa varten 1937 pari kolme kaupunkia.

Kuitenkin juuri Baskimaa opetti meille eurooppalaisille sekä laivanrakennuksen että valaanpyynnin koko lajia tuhoamattomalla tavalla.

Katalonia on huono anteeksipyyntö oman vähemmistönsä tuhoa vaatineelta kapteenilta, koska sen Barca voitti Madridin jo v 1902 El Classico´ssa jalkapallokentällä eikä ole sen koommin valtataistelua usein hävinnyt.

Mitään väliä ei ole sillä, että FC Barcan eniten maaleja tekevät ovat niitä, joita konqvistadorien julmat teot yrittivät tuhota viimeiseen mieheen, naiseen, lapseen ja kultakimpaleeseen.

Päivän kuva (-aLii- 29.10.-17, normaaliaikaan): harvinaiskasvi (Dactylorhiza vulnerabilis 2017), joka uhkaa tuhoutua Viiankiaapan kaivoksen alkaessa tuottaa lisäarvoa heille, jotka pitivät Nelson Mandelan poissa silmistä, poissa sydämestä (loin des yeux, loin de coeur).

Aivan liian kauan, mutta anteeksiannettavasti.