Eurojackpot

Liki kolme astetta pakkasta, ei tuule ja aamukone nousee ajallaan.

Eurojackpotin 41 000 000€:n päävoitto on tullut Suomen ja maailman suurimman puukirkon juurelle, kertoo aamun uutistenlukija ennen Mogadishun liki 500 kuolleen katastrofiuutista. Ei siinä, ei sillä rahalla Rovaniemelle kahta uimahallia rakenneta eikä riittävästi lääkäreitä edes omiin tarpeisiin palkata. Saati Vuosaaren Mogadishu-avenuelle.

Pelkosenniemelle tuolla rahalla koulun, kaksikin saisi, mutta ei koululaisia. Heitä ei rahalla saa (kts Yösyöttö-elokuva).

Kaiken kaikkiaan suomalaisen perukan uhkapelaaminen tuottaa vuodessa poliittisilla päätöksillä jaettavaksi 1 000 000 000€:n verran rahaa ja kymmeniä tuhansia ”jassoilla” köyhtynyttä. Eniten miljardista jaetaan keskustalaisesti, toiseksi eniten kokoomuslaisesti ja kolmanneksi eniten sosialidemokraattisesti. Onneksi eri pelirahan saajien toiminta ei ole puolueellista, vain johto. Kulttuuri, urheilu, kansanterveys.

Kolmea mietin ja lähden aamupuurolle Erottajan Essolle.

  1. Ovatko kaikki elävät oliot algoritmeja
  2. Onko äly vai tietoisuus arvokkaampi
  3. Mitä sitten, jos älykäs algoritmi tuntee minut paremmin kuin minä itse

 

Aamun kuva sisältää kaksi älykästä algoritmia

algoritmi = esim ruokaresepti: otetaan poronvasanpaisti, puukko, suola, pata, laitetaan tuli nuotioon ja syödään pottuvoin, suolakurkun ja puolukan kera