Vanki N:o 37927

Toinen runsas vesisade tälle syksylle huuhtoo alkavan ruskan puista ja maasta, mutta eipähän ole pakkasta. 1960-luvun lopulla pysyvä lumi satoi Rovaniemellä 17.9.

Erään elokuvafriikkien listan mukaan ”paras koskaan” pyöri eilen Mainos-TV:n sivukanavalla (SUB).

Tarina muistutti siinä esilletulleita ”lapsuuteni kirjoja” ja sai musiikkivoimaa Mozartilta. Sankari sai tilaisuuden kostaa ja elämänsä ensimmäisen ystavän, vanki N:o 30265:n.

Kostoa kutsutaan laiskaksi suruksi.

Uutisissa kerrotaan vahingoniloisina USA:n presidentin kohtaamasta kostosta. Luonto rankaisee tuota piittaamatonta saksalaislähtöistä liinatukkaa tuhoamalla mafian sydänmaita rujosti. Texas ja Florida saavat huutia.

Meistä ihmisistä erittäin merkittävä osa uskoo johonkin meitä suurempaan, mystiseen voimaan. Etiikan eli oman oikein/väärin-sieluni kannalta esimerkiksi minun elämäni aikaisista Suomen presidenteistä ”uskon” vain yhteen. Hän onkin nainen.

Illan elokuvassa uskon kohde on ystävyys vankien 37927 ja 30265 välillä. Minä en tiedä yhdenkään ystäväni sotu- tai vankinumeroa eikä minun taivaasenikaan ole merkittyä pin-koodia.

Lähden ajelemaan Ylämaihin poikkeuksellisesti heti viikon aluksi. Tarvitsen loppuviikon päivät matkaani alamaihin ja Alamaihin.

Ruskan jälkeinen vuodenaika tekee minut surulliseksi. Kun ei se ystäväkään enää ole joukossamme. Hänen tuhkansa siroteltiin (luulen, että kumottiin) Neva-virtaan Trinity-sillalta jo kaksi kuukautta sitten.

Lukekaa ihmeessä kirjoja. Tämän aamun suositukseni on Tolstoin Anna Karenina, mutta myös Monte Criston kreivi menettelee, jos on nainen.

Anni Ylävaaran tapaukseen palaan, vaikka hän onkin ignoroinut nimeni some-verkoistaan.

Aamun kuva: Myrskyn jälkeen, ennen seuraavaa (-aLii-  7.9.-17)

Illan elokuva: Shawshank Redemption (USA 1994)