Kaikki elämäni Barcelonat

Liki kahdeksantuntinen vaelluksemme Portoon (ransk Bordeaux) vanhan keskustan kaduilla 40 celciuksen helteessä, merkkejä kelteistä etsien, tarjosi uuden tulokulman.

Olen eri seurueissa ja tarkoituksissa kahlannut Eurooppaani pitkin ja poikin viimeistään 1957 (S/S Oihonna) alkaen ja alan vähitellen jotain aavistaa.

En totuutta, mutta oman sieluni luomaa peiliä (mirror) tästä sapiens-ihmisen maailmasta.

Kun helteisessä tiistaikävelyssämme kohde kohteelta löysin peruskokemuksen milloin Barcelonan Miro- museosta, milloin Firenzen Santa Croze-kirkon keskustelevista haudoista, milloin taas Pielpajärven kirkosta Inarissa, oli suorastaan pakko etsiä pienintä yhteistä ja suurinta yhdistävää.

Ehkä teemamme, tammen ja ristin, kuun ja auringon ihmistä, tätä kelttiä, vielä asiaa onnistuu kirkastamaan.

Olemmehan me kaikki eurooppalaiset, Bordeauxin kellojenvartijoita myöten, enemmän kelttejä kuin englantilaisia, ranskalaisia tai pohjoismaalaisia.

Israelin ja Allahin, Budhan tai Siwan, tai vaikkapa Torin tai Ukkosen Jumalan ”perässähiihtäjiä” emme siis ole?

Bordeaux kannattaa kahlata huolella, mutta sen saa rauhassa sekoittaa Ateenaan, Roomaan tai Barcelonaan. Niin vahvaa on siirtomaaherrojen vaikutus ollut, Macaota ja Djakartaa myöten.

Niin, keltit: kerron heti, kun löydän heidän tammensa, ristinsä, ylpeytensä ja kykynsä diskuteerata.

Sen täytyy olla enemmän kuin Asterix, kuu, aurinko ja taikajuoma. Sen taikajuoman me testasimme emmekä sammioon tippuneet.

Aamun kuva -aLii- 19.7.: Helle räjähtää salamoiksi taidehistorioitsijoiden kasvojen edessä