Building Bridges – Siltojen rakentelua

-2,3C, tyyntä, kirkasta.

Ajelin kiiruulla eilen Ylämaista ehtiäkseni kokoukseen, jonka merkitys on symbolinen ja palkkiona illallinen.

Odottelin kokouspaikan edessä pikkutakissa, arktisessa puhurissa ja ajoittaisessa räntäsateessa tilaisuuden alkua, jota ei kuulunut. Sen sijaan kävin mielenkiintoisen keskustelun ikätoverini kanssa Kadmandun 9,5 Richterin maanjäristyksestä, jota ei tullut sitäkään. Tuli vain 1500 pientä järistystä, joten äiti maa ja sen vuoret ehtivät hormeesiin ja puskurikapasiteettiin mukaan. Vain pieni määrä ihmisiä ja rakenteita sortui. Sellainen yhden oulullisen verran

Tulimme tässä keskustelussa  kuulemani perusteella aikanamme Lappiin yhtä aikaa ja olemme tehneet elämäntyömme samalla alueella, mutta eri ammateissa. Olemme jonkun kerran olleet eri puolella kaksois-läpäisemätöntä muuria, mutta asiat ovat siitä huolimatta sujuneet mm siksi, että minulla on tapana päättäjänä jäävätä itseni valmistelusta ja vastuunotosta ammattiasemaani ja -virkaani sivuavissa asioissa. Hänellä puolestaan on ollut kadmandulaista malttia.

Käydyssä keskustelussa, jossa meille tuli fyysisesti kylmä, me lämpenimme toisillemme ja keskinäinen arvostuksemme kasvoi silmissä kuin valkovuokot Espoon Taka-Niipperissä vielä jokin aika sitten, ennen ilmastonmuutosta ja säiden kylmenemistä.

Sivusimme seikkailugeenejä ( = koukuttava adrenaliinihurma, DRD4-7R), tutkimusmatkailua, kehitysyhteistyötä, maanjäristyksiä, kurjuutta, köyhyyttä, sairauksia ja erityisesti ( soteen liitettävää, heh-heh ) kriisivalmeutta, jota kummankin meistä tahollaan on ollut syytä pitää elämämme pitkän yllä.

Mutta kun keskustelu kulki kriisitiedottamiseen, meistä katosi jotenkin puhti ja kokouksen alkamattomuuden takia lähdimme kumpainenkin omia teitämme omiin koteihimme.Ensin kuitenkin kiitimme emerituspiispa Huovisen toimet presidenttivainaa Koiviston siunauksessa ja haudalla.

Huomasin, että ajoimme peräjälkeen samaan suuntaan. Näin vähän sitä toisesta tiesi: että asummekin aivan naapureina.

Kriisiin varaudutaan rakentamalla sortuneet ja sortuvat sillat etukäteen ja valmistautumalla poistumiseen ikkunasta vaikkapa nuoratikkaita myöten.

Mukana on syytä olla lasikuitutynnörissä vettä, paristoja, sidontavälineitä, kuivamuonaa ja paljon rohkeata & altista mieltä. Muiden auttamiseksi, mutta ensin: itse selviytyneenä.

”ITKU, SITKU, MUTKU, JOO-JOO-JOSKUS”, toisin sanoin: pelästy, sekoile, järkiinny, ala etsiä syyllisiä, rangaista syyttömiä ja palkita niitä, jotka eivät osallistuneet.

Tai: pelästy, ala laskea aikaa taaksepäin, etsi menneisyydestä voima ja motivaatio selviytyä, etsi sopiva laskeutumisalusta ja jatka elämääsi.

Jos siis pysyt ehjänä, tyhmänä, taakse katselevana ja tiput pehmeään, olet oman elämäsi sankari.

Siitä  kriisitiedottamisesta, jossa eräs suuri mediatalo viikonloppuna ja sitä edeltävinä kuukausina todella surkeasti epäonnistui, jaoimme yhden viisauden, jonka on kirjoittanut toinen lähinaapurimme hiljattain twittertililleen:

Avoimuus ja objektiivisuus on paras normaali- ja kriisitiedotusstratgia. Mikä tärkeintä ja parasta: se on hyvää hallintoa

Good Covernance. Niinpä.

Aamun kuva (-hLii- 30.5. 2014): 9,5 Richterin asteikolla