Vauhdissa vaihtaen – Non Stop Reading

Helteet eivät ole Lapin juttu vaan pitkä, kuulas kevät. +5C, poutaa.

Sain eilen luettua ”viisi sataa sivuisen” kirjan, jonka aloitin tammikuussa. Joskus paljon paksumpi kirja vaatii kaksi kuukautta. Niinkuin maalis-toukokuussa 2003 1319-sivuinen kirja, joka alkaa sanoilla:

Arvoisat mestarit ja kisällit, herrasväet ja maalaiset. Ernveste hern und frawn von der adell!…”

Kirjan luettuani pidän usein taukoa eli keskityn päivä-, viikko- ja kuukausijulkaisuihin. Pisin tauko muistissani on sellaisen kirjan jälkeen, joka päättyy sanoihin:

He rakastivat toisiaan

lumilangallansa

leijuen

Nyt vaihdan uuteen kirjaan juoksuani hiljentämättä. Edessäni on 939 sivua isäni ja minun aikakautta. Tarina alkaa:

Aivan kuten olen aavistanutkin, joskaan täysin varma en ole ollut siitä kertaakaan tähän hetkeen mennessä, tyttö on kiivennyt kaiteelle pitäen enää toisella kädellä tangosta”

Kaikki nuo kolme lausetta ovat oman elämäni varrelta. Graniittisia kilometritolppia, joihin pahki kulkeminen on ollut lähes kuolettavan kivuliasta. Ilman sitä kipua elämää on vaikea kuvitella.

Tunnen ihmisiä, joille kirjat ja tarinat ovat paljon, paljon rakkaampia ja läheisempiä kuin minulle. Mutta en tunne ketään, en todellista lihallista ihmistä sen paremmin kuin kyborgia, jolle minun elämäni tarinoiden parissa, pinnalla ja syvyyksissä, olisi rakkaampaa kuin minulle.

Jonotimme, koko perheeni, eräänä kesänä maailmanperintö-tason muistomerkille.

Perheen nuorempi väki oli juuri saanut käsiinsä englanninkielisen ikäpolvensa suosikkikirjan uusimman osan ja ahmi tarinaa jonon mataessa verkkaisesti eteenpäin.

Minulle riitti siinä tilanteessa nähdä ja kokea tuo hetki. Valokuvaamatta tai taltioimatta sitä tarinaksi. Se oli sellainen kirjojen ja tarinoiden maailman

Carpe diem

Kuva (Hilkka Liikkanen 28.7. 2012): ”Kivi – paperi – sakset”:

Nämä kivet erottivat Tonavan varrella Rooman valtakunnan sivistyksen teutoonien barbariasta Augustinuksen kuollessa (28.8. 430 jKr, Hippoo), 1581 v 11 kk meidän kuvaushetkeämme aiemmin.

Kuollessaan Augustinuksen kerrotaan viime sanoikseen lausuneen:

Ajat ovat niinkuin me olemme. Me olemme ajat