Ruma ankanpoikanen – Ugly Duckling

Sadetta paisteen ja täydenkuun jälkeen odotuksessa, +15C.

Olen kauhulla seurannut räyhämedian tykitystä sisäilma- ja koulu/työpaikkakiusaamis-ilmiöissä. Totta ne myyvät siinä kuin perussuomalaisuus, lepeniläisyys, brexitläisyys ja ”make Austria-Hungary Great again”-liike.

Latvapalo on helppo sytyttää ja mahdoton sammuttaa, mutta kirkkainkin kommunisti- ja natsi-diktatuuri sittenkin on vain ohimenevä oksennus homo sapiens – lajin lyhyessä, pian päättymässä olevassa historiassa (kts Harare: Sapiens Ihmisen lyhyt historia).

Pitäydyn tällä keraa mobbauksessa, koska ruotsalaiset sytyttivät ilmiön roihuun 1970-luvulla, kun kansankodissa kaikki oli liian hyvin eikä pää- tai ulkoministeriä vielä ollut surmattu.

Olen ammatissani kohdannut todella paljon oikeasti tarha-, ala-aste-, yläaste-, lukio-, ammattikoulu-, armeija- ja työpaikkakiusattuja. Mutta vielä enemmän olen kohdannut niitä, joille asiasta on tullut wannabe-muotia.

Työn ulkopuolella olen toisaalta kohdannut rumia ankanpoikasia (H.C. Andersen), joista on tullut pääministereitä, huippumuusikkoja, loistavia kapellimestareita ja nobelpalkittuja sankareita kansa- ja ihmiskuntien kaapin päälle.

Valkeita, uljaita joutsenia, joita ”ma rukoilen, ma pyydän, palatkaa”.

Tuntuu siltä, että ennen ja ilman tuollaista julmuudella kuorrutettua lähimmäiskasvatusta kenelläkään ei synny riittävästi sisua tai motivaatiota ”nousta ja ottaa vuoteensa”, niinkuin muuan Jeesuksesta kirjoitettu vertaus quillan-barret-sairaasta sodanpäämiehestä asian kuvaa.

H.C. Andersen on, aiheesta kyllä, ikuistettu kotikaupunkinsa jalankulkuliikennevaloihin.

Hän tappoi pienen tulitikkutytön, antoi keisarille uudet vaatteet ja yritti osoittaa Tanskanmaalle, jossa näki paljon mätää Shakespearen tavoin, miten oikein suoritetaan sote-uudistus.

Tiedän sen nyt, mutta mitäpä sitä tänne, olen sen jo aiemmin maininnutkin: Ensin tiedonkulku luotettavaksi ja kaikkien ymmärrettävään muotoon, sitten parannetaan ne, joita pitääkin.

Kun olen seurannut kahta viime aikojen rumasti koulu- ja työpaikkakiusattua sisupussia, olen ollut mielessäni aika tyyni. Ensin tuli Macron, joka kesken murrosikänsä teki koulukavereiden näkyvillä majesteettirikoksen ja rakastui äitinsä ikäiseen opettajaan.  Sitten seuraa Corbyn, joka yrittää pelastaa Magna carta – jäänteistä edes jotain jälkimaailmalle selkeästi näkyvää:

Fair Play

Minulla on mielessäni monta, monta muutakin lapsuuden kokemuksiaan vahvuuksiksi muuntanutta, mutta varmuuden vuoksi: en kuulu joukkoon.

Joukon jäsenet jokainen wannabe-hcandersen nimetköön itse.

Kuva (Ukko & Hilkka Liikkanen, 2013): Jalankulkuliikennevalot, joita Rovaniemen anti(n)-kiusaajat ämpäripää-anttilat eivät uhallakaan lähde laittelemaan kiinalaisten ja brittien hauskuutukseksi H.C. Andersen tyyliin virtuaalipukinmaahan, koska Tanska on EU:n jäsen, mutta Suomi…