Autio Maa – The Waste Land

Tuhnuista, vaikka päivystäjänä vietän vapun selvistä päin. Paskalokit (Larus ridibundus, laughing gull) ovat saapuneet umpijäässä olevalle Kirkonjyrhämälle (The River Kemi).

Tarinat alkava viehättää kohta aivan niinkuin 1950-luvulla. Silloin se oli Pertsa ja Kilu, mutta myös Sota ja rauha. Kolmas mies ja Tarzan, mutta myös Anna Kareniina. Down Beat – lehti, mutta myös Uuden Suomen Vihtori ja Klaara.

Eilen kuuntelin tarinaa kellarikapakasta, jossa on taiteilijan omakuva ja toisen poromerkki sekä monen, monen nimikirjoitus.

Mieleeni tuli vierailu Wienissä kaupungin muurin tienovilla, jossa on ravintolakabinetti, jonka kaarevaan seinään ja kattoon koko Eurooppa on piirtänyt nimikirjaimensa:

”Kilroy kävi täällä”.

Pitipä kaivaa esiin tuore kirjahankintani, jonka ensi sivulla on kuva vanhimmasta viisaan ihmisen ”kädenjäljestä” koskaan. Etelä-Ranskassa se on.

Vappuaamuni salakapakka on Rovaniemellä paikalla, jossa tulva pian Euroopan unionin käsityksen mukaan hukuttaa sen. Lootin petäjästä sen Lapissa tiedämme, mihin asti tulevat joki-tsunamit yltävät korkeudessa.

Yhä useampi tarina Suomessa alkaa ”kun 1950-luvulla”. Siksi yhä useampi tai kaikkien aikojen useimmin, että niin suuria ikäluokkia kuin Suomessa 1945-1952 syntyi, ei koskaan ole missään tämän ihmisen maailmassa (70 000 vuotta) syntynyt.

Eikä synny.

Se tarkoittaa sellaisten tarinoiden vyöryä, joita kukaan ei kuuntele.

Tiedä häntä,  pitäisikö asiasta olla huolissaan.

Istuin usein isoäitini luona 1950-60-lukujen taitteen tienovilla jonkin minuutin, ehkä pari varttia, joskus tunteroisen, koska hän asui kouluni vieressä. Pinnasin ehkä liikuntatunnilta tai sitten olin makalla jälki-istunnosta kotiin, jonne en halunnut mennä.

Isoäiti, Elna-mummo, kertoi tarinoita 1900-luvun ensi vuosista ja siitä, miten Säämingissä ja Kotkassa maa makasi. En oikein kuunnellut, saati painanut mieleeni. Olisinpa edes kirjoittanut muistiin!

No, nyt minä korjaan virheitäni ja kirjoitan muistiin tulevan uuden super-ihmisen salakapakka-kellareihin, joita ei tulva, ei edes joki-tsunami, hukuta.

Cloud

Super-ihmisen löydätte, rakkaat vieraani, Hararen kirjoista ”Sapiens, ihmisen lyhyt historia” ja ”Homo Deus”.

Ryhdyn pitämään oman elämäni varmaankin viimeistä toukokuun sellaista ensimmäistä (first of may), jona myös päivystän kolmasosan  Suomea kärsimystä & kärsimistä vahtien, ehkäisten ja turvaten.

Sama viesti, joka 1976 syntyneellä Homo Deuksen kirjoittajalla on, on myös syntymäni aikohin kirjallisuuden Nobel-palkinnolla palkitulla kynäniekalla, vappuaamuni päivityksen otsikon taustalta.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Autio_maa

*

kuva (-aLii- 2007): Impressio (Honfleur, F)

*

Epilogi Vapulle: Franz Kafka, Oikeusjuttu

(laadittu hivenen kryptaten lähinnä oman muistin tilkkeeksi, jos asiaan joskus pitää palata, kun se menee hoviin tai korkeimpaan oikeuteen)

Vappusunnuntaina 18:35 (UTC +1, DST)

Rovaniemellä on näyttämön palkeilla koettavissa Franz Kafkan näytelmä, jossa kerrotaan Josef K:n kokemuksista. Tarina on tuttu, olihan Kafka 1950-60-luvun taitteen suosikkikirjailijoitani ja olenpa käynyt parit oluetkin nauttimassa kirjailijan nimeä kantavassa ravintolassa Tsekin – silloisen Tsekkosslovakian – maassa.

Jouduin viikonlopun mittaan tilanteeseen, joita tulee kokeneellekin lääkärille päivystyksenä vastaan kovin, kovin harvoin. Yritin ratkoa asiaa sitomalla sen avaamiseen verkon, jossa kaikki asianosaiset ovat tekemisissä keskenään ymmärtäen, mitä kukin tarkoittaa. Kaikille yhteiseksi asiaksi pitää koettaa saada juuri se ongelma ja sen ratkaisu, joka ei lukeudu rutiinin ja siis aiemman kokemuksen piiriin.

Tässä tarkoituksessa tarvitsin erästä toista viranomaista (päivystävä lääkäri on viranomainen virkavastuulla). Mutta tuota pikaa jouduin huomaamaan, että olen Josef K:n roolissa. Soitin näet verkkoa laatiakseni asiaa hoitavaan 911-puhelinnumeroon (”lentokoneet” lähestyivät ”WTC”-torneja, aivan ilmeisesti).

Kenestä on kysymys, tänne kuuluu huonosti” Esittäydyin, lisäsin värkkien tehoja ja johan alkoi ilmeisesti ääneni kuulua.  Kerroin virka-asemani ja tarpeeni saada yhteyttä tiettyyn viranomaiseen, jota ei voi nykyisin saada langan päähän kuin tuon maagisen numeron kautta. Keskustelu päättyi alkuunsa kerberoksen ilmoittaessa, että jos ei lentäjien nimiä tipu, ei yhteyttäkään synny. Eivät tulleet kuitenkaan liikenteen kaaoksessa mieleeni, nuo nimet, mutta omani ja virkavastuuni tohdin toistaa.

Opetelkaa käyttäytymään, Josef K., sitten voitte soittaa uudelleen”.

En soittanut.

Jokainen on syyllinen, kaikkia ei vain ole tutkittu tarpeeksi

Niihän se on, mea culpa, mea maxima culpa!

Tarinan opetus on se, että jos näette lentokoneiden lähestyvän WTC-tornejamme, joita meillä toki on eri puolilla yhteisöämme ihan riittämiin, älkää soittako 911:een. Jos ette sitten halua olla Josef K.

Syyllinen.

Vaimo kyselee, lähdemmekö katsomaan tuota näytelmää 5. tai 6. 5. Wiljamiin. Professori Juha Karhu näyttelee siinä Josef K:ta. Ihan kelpo asemasta käsin – hän on virastaan eläkkeellä eikä enää siis virkavastuulla. Oikeasti. ”Perjatai voisi olla sopiva, onhan Seppo Rintamäki aivan oiva Josef K”.