ASMR

Kirkasta pikkupakkasta, lehdentuojan auto rahisee vielä ”crusted”-lumisella kadulla. Airbus viuhtoo etelään päältäni 05:42 (GMT +1, DST). Orava-pariskunta kiimassan telmii pihapuussa eikä noteeraa aamun sontasiioneita laatikosta noutavaa Anttia.

Katselimme illalla suomalaiselta ruåtsi-teemalta islantilaista dekkaria, jota vielä pitäisi 9 viikkoa lusia, että tietäisi kaiken hirttäytymisestä (kts myös Arkansas tänään).

Siinä dekkarissa sisäministeriön kansliapäällikkö Nergin näköinen poliisi kärsii keskiyön auringon maassa unettomuudesta.

Ettäs kehtaavatkin. Koko Islannin saari on reilusti napapiirin alapuolella, kun taas minä kirjoitan tätä on & at Arctic Circle, joten älä ämmä väkytä!

Unta pollaan vaan, sokeritautiriskiä lisäävää melatoniinia popsien ja meri-diversiteetin tappaen pyydettyä valaanlihaa ahmien!

1967 alkaneen ”lääkärin urani” 50-vuotisjuhla on viettämisessä. Sen uran aikana olen yhdestä asiasta ollut yhtä mieltä. Jos minä kykenen asettautumaan potilaan tai hänen tautinsa asemaan, olemme yhdessä jo puolet matkastamme taittaneet. Toinen puoli eli asettuminen potilaan kokonaisen elämän ja ihmisen asemaan onkin jo vaikeampi juttu.

Pitäisi ymmärtää sellaisia asioita, joista ei KOSKAAN puhuta ääneen. Asioita, joista Shakespeare ja antiikin Kreikan skribentit kyllä kirjoittivat, mutta tämän päivän Vauva-lehden some-valittaja ei. Koska sellaista ei ole. Isänmurhaa, pojan rakastumista äitiinsä, puolison Iliaan retkiä ja Rikhard III:n virityksiä Henrik VIII:n valtaistuimella.

Todellisessa elämässämme on niin vähän Elisabeth II:sta tai prisessa Dianaa, Mick Jackerista tai Juha Miedosta puhumattakaan, että meidän on suorastaan pakko täyttää tuo sairauksien ulkopuolinen maailma jollain sellaisella, josta EN potilaani kanssa yritä kovin paljoa puhua.

Haaveiden maailman täyttymättömien toiveiden kadut kun nyt ovat sellaisia. The House of Rising Sun.

Sote-uudistuksen alla esitetään, että ihmiselle pitää joka vuosi määrittää hänen riskinsä sairastua ja antaa sitten hänelle tuon sairastumisriskin mukainen lupalappu hakea hoitoa, kun ja jos tauti iskee. Kun tosielämässä näen kovin usein, että se sairastuminen kuuluu elämään kuin nenä päähän, mietin riski-lupalapun merkitystä.

Siinähän voi lukea ”rakkaus”, ”inho”, ”epätoivo”, ”autuus”, ”vanhuus”, ”ihanne”, ”petos”, ”herkkäuskoisuus”. Mitä vielä. ”Jesus tulee” (Finlayson).

Mie 50 vuotta hoito- ja parantamis-verkoissa pyristelyäni ihmettelin yhtä asiaa eilisiltana todella isosti ja siitä oikein vaimollekin mainitsin. Olemme juuri olleet 10 päivää poissa maasta, poissa sote:sta, poissa lääkärintöistä, poissa tunkkeja heittelevästä politiikasta. Tulimme toissa-aamuna kolmen maissa kotikadullemme ja peruutin auton parkkiin.

Ja jo eilen huomasin, että työt lääkärinä alkoivat. Puhelin soi sitä tarkoittaen puoli neljältä iltapäivällä, Lapin Alueuutisten aikaan.

Sanoin vaimolle: ”Ei tunnu mitenkään raskaalta tai vastenmieliseltä aloittaa töitä, vaikka niitä on heinäkuun alkuun mennessä vaivoiksi asti, keskimäärin 47,2 tuntia viikossa, öin ja päivin”.

Lasken näet mielelläni töitäni kuten muutkin hullut, kuten sananlasku  opettaa.

Jatkoin keskustelua arvellen, että 70-vuotiaan loputtomalta vaikuttava resilienssi (kimmoisuus) ja neuroplastisiteetti (aivojen joustava toiminta) voisivat johtua siitä, että minulla on sairaus, jolle pitäisi antaa vain nimi, että sitä voitaisiin käydä hoitamaan.

No, onhan minulla: silmien linssit vaihdettu, sappikivet poistettu, verenpaine madallettu, sydämen pääsuoneen laitettu teräskehikko ja nyt vielä pitää kuvata närhenmunat ct:lla, kun magneetilla ei ylettynyt.

Mutta en minä tätä tarkoita vaan tuota AMSR-tautia.

Mikä se on?

Hitostako minä tiedän, mutta ehkä ne tietävät, jotka juuri ovat sitä sote:a Kesärannassa vääntämässä.

90% soten kansalaiskohtaisista kustannuksista käytetään 10%:n kansalaisista hoitoon heidän viimeisen elinkuukautensa aikana.

Pulmaksi jää, ettei kukaan tiedä, koska se viimeinen elinkuukausi alkaa. Ei ihme, että kansa vaatii siitäkin saada varman tiedon.

Eutanasiallahan se selkenisi. Tai (avustetulla) itsemurhalla (TV: Syke, IV kausi, 9. osa, ALS, löytyy vielä YLE-Areenalta)

artikkelikuva (selfie): Arktinen puskurikapasitoija 10 vuotta sitten Adrian ja Joonian merten rajakohtien rannalla pohtimassa Oidipuksen, Aiskhyloksen, Odysseuksen, Saarikosken, Tuomas Pöystin ja Arkhimedeen juttuja korkealla, koska sieltä näkee kauas. Pitää vain muistaa, että maapallo on pyöreä eikä siksi ihan joka paikkaan näe. Sitä tosin Sokrates ei varmuudella tiennyt, mutta 10 vuotta sitten itsestäni ottamani kuva ja viime viikon pistäytyminen tuossa paikassa todistavat, ettei tämä muutu.

Ei.

*

ASMR = Autonomoys Sensory Meridian Response