Valinnan vapaus

Olisihan tuon otsikon sanat yhteenkin voinut kirjoittaa: kunnallis vaalit, kunnan hallitus, perustus laki.

Hirmu myrsky Aus Traliassa. Pikku pakkanen Niipperissä.

Kun yhdyssana puretaan, se läpi kenties näkee paremmin? 1967, siis 50 vuotta sitten, alkaneen sote-tuottajan (sosiaali & terveys) kokemuksen antamalla syvällä rintaäänellä muistuttelen muutamaa äärimmäisen tärkeätä hetkeä, jolloin perusteet valintojeni vapaudelle ja valinnanvapaudelleni kaikkosivat.

Ensimmäinen kerta oli 1950-luvulla kun olin lukenut kaksi lääkärin työtä käsittelevää kirjaa. Sauerbruchin muistelmat ja Pekka Peltosen virtuaaliseksi väännetty elämänkerta (Mauri Sariola: Ei loitsu eikä rukous). Murrosikäisen kehoni nouseva testosteronipitoisuus käski minua tulemaan lääkäriksi. Valinta oli tapahtunut ensimmäisten öisten siemensyöksyjeni kanssa yhtä jalkaa ja jäin odottamaan elämäni orgasmeja valintojeni seurauksina. Keskikoulun I B – luokan ehdottomuudella. Ei siinä ollut enää valinnan paikkaa. Siitäkin on kulunut 60 vuotta.

Kun on valintansa tehnyt, sanoi sodan käynyt rippi-isäni, kenttärovasti Uuno Hatsala, siitä on kannettava myös vastuu.

Tästä ne nyt kiistelevät, Suomen puolueet ja me päättämään pian valittavat ja valitsematta jäävät.

Voit valita vain kerran. Sotessa kerran vuodessa, vaaleissa 4 vuoden välein, mutta minun elämässäni 60 vuoden ajaksi. 1957, 1967, 2017. Alttarilla papin edessä tahdoin ikuisesti, joka minun elämässäni kesti ensin 12 vuotta, toisella kertaa 24 vuotta + (2. liitto jatkuu).

Kun eilen poltin käämini ja keskustelin erään palveluntuottajan kanssa puhelimessa intensiivisesti kymmenkunta minuuttia, käytin taas kerran valinnan vapauttani: ”Olen väärässä tai oikeassa, mutta olen syvästi ja häpeäkseni erittäin pahoillani, pyydän anteeksi, mea culpa, mea maxima culpa”. Keskustelukumppani on tietoni mukaan syvästi uskonnollinen mies ja ymmärsi nuo latinankieliset sanat (”olen syyllinen, olen pohjattoman syyllinen”) ja niinpä arvaan, että asia on minun edessäni vielä monta kertaa. Ei paha sana jälkikäteen valitsemalla mihinkään katoa, ei valintojen jälkeen tässä ihmisen demokraattisessa maailmassa ole anteeksiantoa.

”Helvetin tuleen” ja sillä selvä.

Suurin osa ihmisistä ei ole erityisen vapaita valitsemaan. On otettava sitä ja sieltä, missä on mitään edes tarjolla. Vettä autiomaassa, lääkettä streptokokkitulehdukseen ja hoitamatta jättämistä kun tauti on paha ja sen hoito liian kallista.

Ehkä on parempi, että puoli miljoonaa helsinkiläistä keskittyy valitsemaan vihreän naisen ja patamustan miehen välillä palmusunnuntaina. Me muut neljä miljoonaa äänestysikäistä suomalaista mietimme, pikku-trullien kerjätessä rahaa ja suklaamunia nokipannuihinsa ovillamme palmusunnuntain aamusta, kuuntelemme Raamatun opetusta. Uskomme tai emme.

Jeesus tuon opetuksen mukaan saateltiin Jerusalemiin aasinsa selässä ylistäen ja palmunoksia leyhytellen. Tullakseen sitten jonkun hiilivalkean kieltolauseiden jälkeen 20 hopearahan hinnalla mestatuksi.

Me ihmiset taidamme olla niinkuin Pilatuksen tarinan torille vaalien jälkeisenä kiirastorstaina kokoontuneet.

Jos valita pitää Barabbaan ja Nasaretilaisen välillä, me valitsemme – vapautettavaksi – Barabbaan (Brexit, Trump, Putin, Xi, Erdogan, Hitler jne jne). Ja vastaamme sitten valinnastamme, koska me päättäjät tai sellaisiksi aikovat osaamme yhden asian vaikka unissamme.

Pilatuksen käsien pesun: ”Viaton olen minä tämän…”.

Raamatun ja Sariolan kirjat koen kuvaannollisina opetuksina, Sauerbruchin muistelmat ovat harvinaisen hyvin yhteensopivia sen tiedon kanssa, mitä tuosta natsien sota-tohtorista tiedetään arkistojen ja aikalaismuistojen perusteella.

Kuva (Antti Liikkanen): ”Jederman” (jokamies) saa mennä” (jalankulkuvalo itäsaksalaisesta rannikkokaupungista)