Pegasos to Troija @Moonlight

Aamukone ja pakkanen kohtuudessa. Ei tuule.

Työskentelen viikottain usealla eri digialustalla, joista yksikään ei tule olemaan lopullisessa sote- ja maakuntaverkossa. Itse asiassa laajanlainen kokemukseni yhdistettynä digi-hölmöyteeni antaa vain yhden tuloksen: uudistus ei voi, ei yksinkertaisesti voi rakentua niille verkoille, joita on ollut, on tai on tilauksessa.

Yksi näistä verkoista on kuin Troijan puuhevonen, joka kuutamossa käy pokkaamassa parhaan elokuvan, käsikirjoituksen ja miessivuosan Oscarit Hollywoodissa juuri näinä hetkinä: Pegasos, runohevonen.

Muistelin sattumoisin 1930-luvun tarinoita, joita minulle kertoi 1960-80-luvuilla Tant Ema, Rieckstasse 7 1/5, am Wilhelmshöhe (Kassel).

Tuo Ema ja hänen poikansa Kaj selvisivät hengissä tilanteesta ”Berliini vuonna 0”. Se oli edellyttänyt jäsenyyttä puolueessa, joka loi kansalaisilta piilossa Gazetten-verkoston. Tuo verkosto kulkee nykyisin nimellä Natsi-Saksan keskitysleirit. Mutta 1930-luvulla ei näin ollut. Piti olla jokin viattomampi keino ja termi, puuhevonen.

Yksi tuollainen termi 1930-luvun Saksassa oli eutanasia. Tuon otsikon alla kolmannessa valtakunnassa siivottiin kehitysvamma- ja psykiatriset laitokset sekä vanhainkodit kymmenistä ja taas kymmenistä tuhansista hylkiöistä. Armosta, eutanasia (armollinen kuolema).

Ajatus, sekä ajankohtaisesti että näin jälkikäteen, oli saksalaisen veren puhdistaminen sairaista geeneistä.

Oma, kuten Tant Eman Kaj-poika äitiään kutsui, käytti huomattavan määrän tunteja ja tarjosi huomattavan usein kallista illallista kasselilaisissa gourmet-ravintoloissa vakuuttaakseen minut siitä, että ”Wir konnten nicht wissen”.

Minusta vaikutti, että äiti ja hänen poikansa eivät todella nähneet. Siksi tuo poika vei minut kerran 1960-luvun alkupuolella kokoukseen Itä- ja Länsi-Saksan rajalle, am Zonengrenze  (jossa ruoho aina on vihreämpää toisella puolen muuria).

Kokous tapahtui ulkosalla ja siellä poltettiin useita kokkoja. Lisäksi siellä laulettiin sittemmin kovin tutuksi tullutta laulua: ”Die Fahne hoch”.

Nyt nuo molemmat, Ema ja Kaj, ovat kuolleet, r.i.p.

Mutta heidän muistonsa elää. Ja eduskuntakin käsittelee alkavalla viikolla kansalaisaloitetta eutanasiasta. Siis Suomen eduskunta, ei die Mutti´n Berliinin Saksan Parlamentti. Eikä kokkojakaan polteta enää Berliinin Bebelplatzilla (se oli 9.5. 1933) vaan pääsiäislauantaina Pohjanmaan rannikolla.

40 päivän kuluttua, paaston jälkeen.

Kuva (Antti Liikkanen): Der Schmetterling am schönen, blauen Donau (Mauthausen – Gusen, paikka jonka sosialidemokaatit poltettiin uuneissa jo 1930-luvulla)

*

Päivän kevennys:

Rovaniemen taidemuseolla (Korundi) on parhaillaan näyttely jota esittelee Radio Yle 1 oheisessa 50-minuuttisessa tarinassa. Tarinan toinen osa tulee etteriin 6.3. -17 klo  12:10.

Kuinka Suomesta oli tulla kuningaskunta jo paljon ennen  itsenäistymistä!”

http://areena.yle.fi/1-3919638