Sisäpiiririkos – harming himself

Lämpöä lasissa 30 vähemmän kuin illalla, 14 tunnun kuluttua. Jos koneet kulkevat ajallaan. Pakolaisia perillä on aika lailla enemmän. Kijoittaessani taustalla soi Richard Wagnerin ”Tristan ja Isolde” osuen kuin nyrkki silmään – mietteideni ytimiin.

Tänään ilmestyvässä TIME-lehdessä on Olivar Hardyn tai Stan Laurellin näköisen, liituraitapukuisen amerikkalaisen haastattelu (Roger Stone). Toimittaja Alex Altmanin kysymykset ovat lyhyitä eivätkä vastauksetkaan ole pituudella pilattuja.

Sivun mittainen tietoisku kuvaa Nixonin-Trumpin Amerikan Yhdysvaltoja, jossa asiat hoidetaan niinkuin ne kansojemme kovasti rakastamassa Kummisetä-elokuvassa tehdään. Siis samoin kuin ne tehtiin Kainin ja Abelin Välimerikulttuurissa tai Medicien Firenzessä.

Jerusalemissa ja Firenzessä käyvien kerrotaankin saavan asiassa oikein tartunnan ja taudin. Firenzen tauti, Jerusalem-syndrooma.

Jokin asia vaikuttaa sen kohtaajaan niin paljon, että hän hajoaa. Stendhalin sydrooma.

Lyhyen elämäni varrella olen erilaisia kummisetiä ja -tätejä sisäpiiririkosten äärellä tavannut hyvin monia. Heidän tavallisin, kauneutta ja hyvyyttä rikkova sisäpiiriikoksensa on ihmiselle ominainen piittaamattomuus omasta tulevaisuudestaan. Rikos omaa inhimillisyyttään  vastaan.

Aika usein, iän myötä aina vain useammin, löydän itseni ihmettelemästä näitä sisäpiiririkoksia. Rikoksia, jotka eivät vanhene koskaan ja joita ehkäisemään on ihminen 400 sukupolven käsitekyky-historiansa myötä kehittänyt tsiljoona viisasta sananlaskua, joilla ei ole voimaa tai vipuvartta omaan napaan tuijottamalla tapahtuvia ryöstöjä ja tappoja ehkäistä.

Mitäs tämä Antti (siis minä, blogisti) nyt on keksinyt tai tehnyt kun näin moralisoi? Ympäristön, oman lajin (homo sapiens), ahman, karhun tai jäniksen tappajien takia?

Ei niin vakavaa tällä kertaa. Olen ollut mukana. Jerusalemissa, Firenzessa, New Yorkin Trump Towerissa, Istanbulissa, Rovaniemellä ja vessan peilin ääressä.

Minä vain mietin, kuinka ne (ME) pari-kolmekymmentä tuhatta, jotka ovat pian 4 ja puoli vuotta vastanneet siitä, mitä Suomen kolmessa sadassa kunnassa lähietäisyydellä päätetään,  selittävät, mitä he (ME!) ovat vallallaan tehneet.

Suhmuroineet kaavoja, leikanneet kustannuksia,  rakentaneet kerskakulutus-muistomerkkejä, kahmineet omiin  taskuihinsa asioita, joista kukaan ei palmusunnuntaihin mennessä varmasti puhu eikä pukahda.

Koska aloitin USA:n asioilla, lopetan myös niihin.

Tuo maailman yhden kolmesta mahtavasta avustaja (Xi, Putin, Trump – somasti lyhyitä nimiä) kertoo, mitä yhteistä on hänen avustamillaan kahdella presidentillä.

They are both pragmatists. They´re really not ideologues. Trump is a kind of a populist concervative; Nixon took populist concervative positions

Sellaista Stendhalin syndoomaa me 9.4. jo sairastamme, sekä äänestäjät että äänestetyt, kun Jeesus varman tiedon mukaan ratsasti palmunlehvien leyhytellessä juhlivan kansan käsissä. Jerusalemin kaupungin portista.

Hiljaiselle viikolle, Pilatuksen käsien pesua todistamaan.

Kuva: ”Pihalla kuin lumiukko tai kaksi” (Antti Liikkanen)