Zonda, Diablo, Santa Ana

+3,8C, päivityksen sävyn määrittää pakelliittiräpsy, työpöydän tekoantiikkinen radio:

Beethoven: Sinfonia n:o 9 d-molli. (Aase Nordmo-Lövberg, sopraano, Christa Ludwig, mezzosopraano, Waldemar Kmentt, tenori, ja Hans Hotter, baritoni, sekä Lontoon Philharmonia-kuoro ja -ork./Otto Klemperer, 1958)

Kevät on suomalaiselle miehelle paha aika. Kahdeksan vuodenajan luvussa se tarkoittaa lisääntyvää valoa, pimeitä kuudanöitä, nousevaa rakkautta ja toistuvaa, syvenevää yksinäisyyttä:

Kuin peto kuoleva rotkooni hiivin”.

Itävallassa (A) ja Sveitsissä (CH)** asuvat psykiatriystäväni vannovat kevään föhntuulten nimiin. Miehen sielu erityisesti ei kestä pimeätä + kylmää + valoa + lämpöä: yksinä ja samoina päivinä ja öinä.

Kun viestiverkkoni viime päivinä ovat alkaneet täyttyä, olen mielessäni päätellyt populismin tartuttamien verkkofriikkien huolestuneen aiheesta. Pohjois-Korea, Xi, Trump, Cameronin perässähiihtäjät, Halla-aho, Campi Flegrein lähestyvä purkautuminen, Pakistanin ja Intian ydinsota, Putin, Puolankalainen, jokin kolmesta Niinistöstä, syrjäytymis-pandemia.

Työttömyys, suurten ikäluokkien psykiatri- ja saattohoitaja-lääkäreiden eutanasia-endemia, vähentyvä syntyvyys, naisten keväisin lisääntyvä julmuus, miesten uuvahtanut luopuminen rauhanajan viisaudesta ja lauhkeudesta.

Mutta entä jo tämä onkin vain wiatr halny, Skandien vuoriston vinoilua Karhun ja Ahman ystävyyden menettäneelle Kätkäfoobikolle, Kouvonsurijalle.

Chinook.

Illalla kotiin tullessa taivas oli sees, auringonlasku karmivan punainen ja iltatähti (Mars meets Venus) suorastaan möllötti. Jo seitsemättäkymmenettä ensimmäistä kertaa se elämässäni viestitti, että tänään on ystävänpäivä. Nyt juuri, 01:00 (GMT + 2) siellä taivaalla kuu kohtaa Jupiteria.

Funny Valentine vaan, Donald!

Caesarin aikoihin juhlan nimi tosin oli Lupercalia, Junon ja Panin kunniaksi, avioliiton ja luonnon jumalien ylistys. Vuohennahkaisten vaeltajien kevät. Ternin piispa, Si! Lintujen pariutumisen aika.

Ottakaa siis omena, halkaiskaa se ja laskekaa siementen määrä. Minulla illalla oli vaimon tarjoamassa clementinin eli mandariinin puolikkaassa niitä yksi.

Jätän Beethovenin lopettelemaan oodiaan ilolle ja yritän vielä uudelleen saada unta. Se ei ole kovin todennäköistä, koska Bachin Brandenburgilainen N:o IV, joka jatkaa siitä mihin Beethoven lopetti, on ollut elämäni kahden raskaimman kevään taustamusiikki.

Perhanan föhn!

kuva Antti Liikkanen, (CH**) ”Miehen keväinen mieli Keskivaltojen sinfonioiden jylyssä, Oodi ilolle