Pelko vai paniikki

Pikkupakkanen, luvataan aurinkoista ja Sodankylän mies fb-merkintänsä perusteella arvioiden lentää lumityöt tehtyään ylitseni ajallaan  juuri viuhahtaneella aamukoneella kirkolle.

Kyläpahasemme lehdykkä profiloituu näin härkäviikkojen aluksi pelolla Trumpista ja paniikilla maailmanlopusta (viikon päästä).

Ajallisestihan nuo odottavat painetussa sanassa väitetyn mukaan yhtä pian.

Mitähän ne siellä lehdessä miettivät? Eivätkö ihmiset olekaan riittävästi kuin ristiturpa kiitäessään pyrynä pitkin metsän rajaa?

Yllättävää ei ole, että koko kansalta kysytään pelkoa siitä, mitä tapahtuu, kun eteläsaksalaislähtöinen uusnatsi, King of Kallstadt, käpykaartilaisen perillinen, ottaa ruotelin Amerikassa. Tuloskin on kysymättä selvä. Kansa vähän pelkää, kun muistaa edellisen Molotov-Ribbentrop-sopimuksen. Ei siinä auttanut, että jälkimmäinen hirtettiin lyhyeen köyteen 16.10. 1946, heti puoliyön jälkeen.

Mutta kun tuo aviisin nuorisotoimitus utelee, mitä syöt viimeiseksi kun tämä koko peli pukettaa eli kusee viikon päästä.

Maailma loppuu.

Vanhin, keneltä Lapin Kansan (ALMA) nuorisotoimitus (Vasa) kysyy, näyttäisi olevan 7 vuotta minua nuorempi. Hän alkaisi syödä pääsiäis- ja jouluruokia sekä rukoilla koolle kutsumansa perheen kanssa.

Pelko on hyvin terve ja varsin tiukasti geneettisesti suojattu ihmisen tunne. Se tuottaa turvaa erilaisia uhkia vastaan ja pelastaa ihmisen ja poron henkiä.

Mutta paniikki on vähän eri asia. Paniikkihäiriö-nimisessä sairaudessa ensimmäisten kohtausten myötä itsemurhan todennäköisyys seuraavina päivinä ja viikkoina lisääntyy kaksi-kolmekymmenkertaiseksi. Sellainen voi toteutua ennenkuin se maailma sitten viikon päästä loppuu.

Leikisti loppuu, mutta että silleen ihan oikeesti.

63-vuotias aloittaa vastauksensa nuorisotoimitukselle: ”Ei sellainen ole mahdollista”.

Ei olekaan, mutta itsemurha on. 780 kertaa vuodessa. Suomessa. Iso osa kuolevista on 14-25-vuotiaita.

Aamun kevennys?

Elokuvassa Jackie roolihenkilö polttaa savukkeita lähes ketjussa. Hän ilmoittaakin häntä haastattelemaan tulleelle Pulizer-palkinnolla ylistetylle toimittajalle: ”En sitten tupakoi”.

Pulizer-palkittu toimittaja tekee jutun ”aamun lehteen”, jossa leski ei sitten tupakoi.

Aamun opetus, vihje

Lapin Kansan päätoimittaja Antti Kokkonen voisi lähettää Vasa-toimituksen paniikin ja pelon eroja opettelemaan joko Säleniin (Ruotsi) tai Davosiin (Sveitsi). Kummassakin paikassa käsitellään asioita, joiden voisi arvella pahimmoillaan maailmanloppua edistävän. Sälenissä Kustaa II Adolfin (30-vuotinen sota ja Lützenin taistelu, ”Äl yli päästä perhanaa”) ryssänpelkoiset jälkeläiset miettivät näinä päivinä paniikissa ”Finlands sak är inte vår”.

Davosissa Normandian maihinnousun osapuolet (akseli- ja ympärysvallat) pohtivat pelolla 17.-20.1. (Maailman talousforumi) mitä pitäisi tehdä, että Pohjois- ja Etelänavan sulaminen sekä Bangla Deshin ja Alankomaiden hukkuminen mereen vältettäisiin.

Kolmas mahdollisuus päätoimittajalla  on valaa alaisiinsa uskoa siihen, mitä Joseph Brodsky Radio Yle 1:n päivän mietelauseessa kertoo. Hän nojaili rakkaan Venetsiansa sairaalan seinään juuri ennen matkaansa New York´iin, jossa hän pelkäsi joutuvansa – ja joutuikin – elämänsä rajuimpaan pyöritykseen. Hän kertoo esseessään tunteneensa muuttuvansa kissaksi siinä pohjois-italialaisessa auringossa sairaalan seinään nojatessaan. ”Jos joku olisi minua siinä puhutellut, olisin vastannut `nau` ”. Kissana tuo loistelias emigranttikirjailija sitten kertoikin kestäneensä kaiken sen pyörityksen, johon hän 12 tuntia myöhemmin Manhattanilla joutui.

Metamorfoosi, todistajien läsnäollessa, pelasti paniikilta, mutta ei pelolta.

*

Käyn aika taajaan Brysselissä. Oheisessa linkissä mainitaan belgialais-suomalaisen kirjailijan tietolähteeksi Suomen sisä(asiain)ministeriö. Kun taidan tuntea asiaa jonkin verran, tohdin toivoa, ettei kansliapäällikkötaso (KD) harrastaisi disinformaatiota. Sitä kun on muutenkin ihan riittävästi :

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/01/08/kirjailija-ilkka-remes-viranomaisten-mahdotonta-puuttua-tavallisten-ihmisten