Sota, Sote vai SoteSota

Elohopea jo olisi jähmettynyt, mutta digi pelittää. Ryssän helvetti tämä on, jovain. Kohta nitisee japsi-ylpeys (Datsun100A2.0) ylämaihin kuin viimeistä päivää. Sen kannalta näin onkin. -33,6C

Erään jakson elämästäni olen viettänyt likellä aseteollisuutta ja nähnyt, millaista sössimistä se toisaalta on, mutta minkälaisia tuloja se tuotteen onnistuessa kerää omistajilleen.

Aikuisen elämäni olen ollut kokoaikaisesti (24/7) sotessa. Olen työlle omistautuvaa tyyppiä?

Suomen ja sen johtajien varallisuudesta osa on kertynyt sota-teollisuudesta, mutta siltä osin, kun tuotto on jäänyt Suomeen, siitä reilusti yli puolet on soteen käytetty.

Nyt juuri töllö-kansalla on tuhannen taalan paikka nähdä sote.

Yhtäältä on suomalainen menestys-draama Syke, toisaalta syyskuussa 2016 kuvattu dokumentti Suomen sotesta. Eilen tulin molemmat (Syke, Elossa 24) seuranneeksi.

En ole ollut mukana yhdessäkään sotatoimessa, mutta sukuni on aika sotaisa. 1600-luvulta alkaen. Rajakahakoita, suuria offensiiveja, vapautus- ja veljessotia, rauhanvartioimista, aseiden takomista auroiksi ja toisin päin.

Kun nyt sodalla ja sotella on kohtaamispaikkansa, mietin hartaasti sitä sotaisuutta, jolla tätä asiaa sössitään. Halveksunta on lievä ilmaisu kun niitä satojatuhansia ihmisiä, jotka tänään tekevät sote-työtä, siinä sodassa uhrataan poliittisen kunnian alttarille.

Että meillä sote olisi. (kts Vesa Sisättö)

Turkulaislähtöinen tähtitieteilijä, Sodankylässä ja Perämeren rannassa koulujaan käynyt sote-alamainen on parin muun kollegansa kanssa yrittänyt viime aikoina muistuttaa suomalaisille ihailijoilleen, ettei maapallollamme koskaan ole ollut niin hyvin kuin nyt.

Vähemmän kuolemaa, enemmän ikää ja viisautta, vähemmän köyhyyttä, nälkää ja väkivaltaa eikä yksikään tauti oikein tosissaan uhkaa sen paremmin viljaa, riistaa kuin tätä metsästyksellä ja kylvää-korjaa-menetelmällä itsensä lukua aina joutuisammin kahdentavaa ihmistäkään.

Israelissa tuomittiin äsken sotilas, joka ampui maassamakaavaa ja aseetonta. Maan johto harkitsee tuon ampujan armahtamista. Israelissa kirjoitettiin äsken tuon ampujan isoveljen ikäisen tutkijan toimesta tästä ja monesta muustakin ihmisen asiasta kirja.

Minä olen juuri tarttunut tuohon kirjaan, koska minulle on kerrottu aika vakuuttavasti, että ken aseeseen tarttuu, se siihen kovin usein hukkuu. Hukun mieluummin kirjoihin, vaikkei niitä polttavista rovioista (Bebelplatz 10.5. 1933) ole kuin pari-kolme miespolvea.

Kirjan nimi on ”Sapiens   Ihmisen lyhyt historia”. Israelilaisen kirjoittajan nimi on Yuval Noah Harari. Ei sen ampujan eika ammutun vaan kirjoittajan.

Quod scripsi, scripsi