Nolo

Vuodenvaihde kirkkaana muistissa, niinkuin päivystävällä lääkärillä pitääkin olla. Sunnuntaiaamuksi parahultainen pakkanen.

Suomalaista Sinuhea ja Mikaelia kasvatetaan nolouden keinolla, mutta saman maan Kaptahia ja Tykinvalaja-Anttia voimalla ja oikeudenmukaisuudella.

Tämän ymmärtämiseksi pitäisi vieraillani olla luettuina kolme kirjaa: Sinuhe egyptiläinen, Mikael Karvajalka ja Mikael Hakim.

Näin ei tietenkään ole, mutta kannattaisi olla. Tolstoi, Dostojevski, Tsehov ja Bulgakov kaipaavat seurakseen muitakin kuin Twainin, Hemingwayn ja Tähtien sodan.

Sunnuntaiaamun hämärissä muistelen niitä kertoja, kun olen tullut nolatuksi. Niissä kerroissa piilee iso opetus. Mutta ilman tarujen sankareita ja heitä suojelevia älyssä ja hauislihaksessa vahvoja seuralaisiaan eivät nolot tilanteet avaudu. Jää Odysseija lusimatta ja Penelope kohtaamatta.

Koska käsittelyni on vain miehen jeremiadia miettivä, sen voisi lopettaa tähän. Yhtään ei auta, että tähän kohtaan osuvat ”missä tarinan nainen”-kysymykset kuitataan neitsythuora-käsitteellä tai tiedolla siitä, kuinka Dionysos tai Afrodite syntyivät.

Palaan nolo-asiaan. Pohjoisessa yhteisössä nolaaminen on yksi tehokas tapa pitää yhteisölle johtajiksi tahtovat ja pääsevät jäsenet herran pelossa.

Seikkailuissa sitten ne, joita ei nolata, perkele, jäävät aina vähän myyttisiksi hahmoiksi. Zeus, Ekhnaton, Erdogan, Aarnio ja JJJ Kasvi.

Tällaista sitä mietin, kun huomaan uutisista, että Lapin uusi vuosi on sujunut keski-idän terrorin sitä häiritsemättä, mutta Konstantinopolissa taas diktaattoria joulupukin rauhassa koetellaan.

Mietin siksikin, että olen työssäni viimeisten vuosien mittaan kohdannut niin monta nolaamalla kasvatettua iskuvalmista neitseistä haavelevaa mielipuolta.

Kun kylän viimein kohtasi

Hän mielipuoli olikin, tuo kurja kulkuri

ps

Käyn vielä varmuuden vuoksi läpi elämäni tarinoista ne roolihenkilöt, jotka ovat nolanneet. Että olisiko heidän vastaisessa kohtalossaan minun kannaltani jotain opittavaa. Vastaus on EI.

*

Iltakevennykseksi yksi onnen määritelmä.

Se onni on sitä, kun saa kesken aika lastatun erikoisalansa vapaamuotoisen neljän vuorokauden etupäivystyksen elämänsä kolmannen aidon sappikivikohtauksen, mutta ensi kertaa tietää, että ”se on sitä” varmuudella koska kivet pari viikkoa sitten on ”tavattu itse teosta”. Se onni on siinä, että neljän tunnin päästä ”synnytyskipu” ilman lääkkeitä laukeaa ja voi mennä v 2017 ensimmäistä kertaa saunaan, ei leikkaus-saliin. Eikä itse puristuksen aikana päivystyspuhelin kertaakaan pärähdä. Se pärähtää vasta, kun saunan jälkeen kuivattelemme itseämme.

So simple, dear Watson!