Heimlichin ote

Tusina Celciusta kylmää, yöllä taivaalla komeasti revontulia Lapin joulun sesongin kiireisimmän viikonlopun kunniaksi. Britit, kiinalaiset, japanilaiset, espanjalaiset ja heiltä tulonsa kuittaavat voivat olla onnellisia niinkuin säästä aina vain voi.

Olen elämässäni jonkun kerran ollut tekemisissä otsikon mukaisen hengenpelastuksen kanssa. Jos kinkku, kalkkuna, purjo, nauta tai lohi on niin hyvää, ettei sitä ehdi purematta niellä, se voi solahtaa henkitorveen ja lopullinen lähtö on lähellä.

Siinä tilanteessa auttaa, jos lähellä on riittävän nopea ja osaava, kohtuukuntoinen ihminen, joka asettuu väärään kurkkuun ruoan vetäisseen taakse, kietoo kätensä kuolevan ympärille ja vetäisee napakasti pallean kohdalta:

Ähhh & Puffff ja pihvi on pihalla.

Viime vuodet ovat olleet eri puolilla maailmaa niin monesti ”pala henkitorvessa”-tyyppisiä, että heimlicheja on ollut hakusessa. Henkilöitä ja toimia, joilla yksilön, perheen, kylän, maakunnan, maan tai maanosan on voinut napakalla takaatulevalla puuttumisella vapauttaa tukahduttavasta palasta elämän henkitorvessa.

Eri kysymys on, ryhtyykö naapuri asialle. Aleppossa, Mosulissa, Keski-Afrikassa, Kuubassa, Biafrassa, Keski-Lännessä tai Taiwanilla. Savukoskella, Kemissä, Vaasassa, Kalliossa tai Kristiinankaupungissa. Hiilidioksidiin tukehtuvassa elinkehässä.

Tiukassa tilanteessa kun on ihan sama, miten ruokapala henkitorveen joutui, mitä evästä palanen on ja kuka jätti pihvin purematta. Pitää vain mennä tilanteen, asian tai henkilön taakse, kietoa uhri syleilyyn ja nykäistä rajusti.

Usein käy niin hassusti, että Mosul tai Varsova eivät saa ulkopuolelta apua tai yksin nuotiolla salakaadettua hirveä popsiva ei naapuria paikalle ole kutsunut.

Silloin pitää tukehtuvan mennä siihen kohtaan, jossa on joku terävä ja vahva kulma (oksa, irtolohkare tai pöydänkulma) jonka voi siihen ruhonsa vatsa edellä kaatamalla antaa pullauttaa palan pois. Hetken se kirpaisee, Tali-Ihantala tai Koljonvirta, mutta sitten se ehkä jättää hengen pihisemään.

Tohtori Heimlich, tämän hengenpelastuskeinon keksijä, kuoli juuri 96-vuotiaana.

Rauha hänen sielulleen, requiescate in pace.

*

Poikkesin illalla katsomassa Lapin teatterin suurmenestyksen, Joulupukin tarinan. Siinä kului pari tunteroista somasti. Me lapset ja lapsenmieliset varmasti nautimme. Ohjaus, lavastus, valaistus ja näyttelijät tekivät parhaansa ja se on aika paljon, se.

Kiinan-, japanin-, venäjän-, ranskan-, portugalin-, espanjan- ja englanninkieliset tekstit kun vielä saisi pyörimään näyttämön lisäksi. Niin, ja vaasalaisille på svenska.

Näytelmä kertoo, kuinka hailuotolaisen kalastajakylän menestys oikein luodaan.

Tällainen kyynikko vanha pieru näki tarinassa myös toisenlaisen ”pukin”.

Jotta St Niklauksen pyhimyksen tarusta tulisi tosi, tarvitaan kosolti palkatonta vapaaehtoistyötä, selkeä viholliskuva (kiiluvasilmäiset sudet, vähän niinkuin kansainvälinen markkinamekanismi) ja ehtymätön runsaudensarvi: iso joukko björnwahlrooseja ja annebernereitä maksamaan 60-80% business-tuloistaan veroina, joilla vapaaehtoiset ahkeroijat voidaan ruokkia ja vaatettaa ja joiden varassa he saattavat asua saarellaan ihmetöitään toimittaen.

”On meillä aarre verraton”