Arctic Personality Disorder

Kaivan Englannissa valmistettua autoani lumen alta -8,4C:n pakkasessa. Tuulee.

Lehdestä huomaan kartan arktisesta alueesta, jonka eteläpuolella elän. Kartassa napapiiri jakaa Suomen pohjoiseen ja etelään. Asun arktiselta jonkun sekuntin etelään.

Saamelaisuutta, lappalaisuutta ja lappilaisuutta on ihmisen määreenä pohdittu aika pitkään. Saamelaistaustaiseksi nykyisin nimetty väki asutti Suomen, myös Salpausselän eteläpuolta, ihmisen aikojen alussa pohjoisessa. Kesähuvilamme lapsuudessani olikin Lappalanjärven rannalla ja siitä pohjoiseen sijoittuvalla erämaa-alueella on paljon Lapista muistuttavia asioita. Repokairana me tuon Lapinsalmen kumminkin puolin olevan Olhavan tunsimme, Valkealan valtamerien kätköissä ja rannoilla, Salpausselältä heti pohjoiseen.

Vuohijärven itäpuolella, pohjoisessa Kymenlaaksossa sijaitsevan luonnon ja Lapin maakunnan luonnon välillä ei ole merkittävää eroa.

Eroa ei myöskään ole hoon päälle puhuvilla Kymijoen vesistöalueen ja Kemijoen vastaavan ihmisissä. Kaikilla alkuperäisasukkailla on havaintojeni ja osin myös tutkimusten mukaan samankaltainen persoonallisuus. Suhteessa luontoon, suhteessa toisiinsa.

Pekka Kuusi kuvasi ihmisen hänen neljän elossapysymistä takaavan viettinsä mukaan. Ihminen on ahne saaliille (1), tarkka saaliin kätkemisessä ja suojautumisessa (2), uuden sukupolven syntymistä vaaliva (3) ja erittäin osaava tiedon hankkija ja käyttäjä, myös välittäjä (4). Vain noita ominaisuuksia sukupolvi toisensa jälkeen kehittävä ja kunnioittava ihminen saattoi säilyä pohjoisen vaikeassa, vaativassa, mutta myös antavassa kahdeksan vuodenajan luontoympäristössä. Kalevalan, PISAn ja NOKIAn ihminen, Finlandiaansa laulaen ja porojansa paimentaen.

Lehdessä siis on präntättynä karttana, että muualla maailmassa ”alas” jopa 60 leveyspiirille ulottuva arktinen Suomessa loppuu Napsun Shellille, 66thN.

Siitä etelään ihmisen ja luonto ovat kai sitten subarktisia, jos ei sitten ihan subtrooppisia?

Olen tavannut ihmisiä arktiseen herätellessäni vääntää Pekka Kuusen 1981 esittämän ihmisen englanninkielellä häiriöksi (Arctic Personality Disorder).

Sitähän me, luontoa vihreän genren mukaan ylikäyttävät ja tuhoavat teknohirviöt olemme.

Greedy, Stingy, making love only in april, master of telling stories (not exactly the truth).

Arctic narrative.

Aamuni kirkastaa kadoksissa olleesta lehdestä löytämäni miete:

Jos putoat sateenkaarelta, olet käynyt sateenkaarella  (Lars Huldén)