The Old Wild West

Pääministerin  kurmuutusten välissä jossain  vaiheessa mediassa ennustettu perjantain sää ei toteudu: kymmenen sijasta -2,7C. Ehkä Sipiläkin on viaton?

Italowesterneistä ja pormestariudestaan tuttu Dirty Harry, ”Hiljaisilla silloilla” huorannut valokuvaaja Eastwood laittoi panoksensa likoon Donald Trumpin edestä viime kuun vaaleissa. Hän pelasi oikeata hevosta, joka nyt pelastaa Vovan kanssa maailman. Öljyn hinta nousee taas ja Berlin Wall rakennetaan Acapulcon pohjoispuolelle.

Olen jo tavannut monta ihmistä, jotka ovat ratkaisuun tyytyväisiä. Mitatessani potilaideni neuroplastisiteettia käytän viiden kysymyksen sarjaa. Vähän sama idea kuin Arto Nybergin talk show´ssa, mutta kehittyneemmällä tavalla. Yksi kysymyksistä on viimeisten kuukausien myötä ollut ”bensa vai diesel”, toinen ”Clinton vai Trump”.

Yhä useampi vastaa ”Vesa-Matti Loiri”, yhä harvempi ”Heikki Kinnunen”. Trump alkaa olla arvossaan, mutta niin on muutoinkin arvoonsa tullut paremmin tietävien jalo seura, maailmanpolitiikan Helsingin Jalkapallo Klubi (vai Helsingin IFK?). Eikä kyse ole vain politiikasta vaan myös maapalloistumisesta, presidentti Halosen lempilapsesta.

Kun katsoin äskeisen taidemuseo-sodan uutiskuvia, huomasin erään keskenään riitelevän parin: Ensimmäinen on Osku Pajamäki, suurten ikäluokkien mestaaja ja toinen presidentti  Halosen puoliso. Molemmat ovat demareita ja molemmat siis olivat kiihdyksissään. Arajärvi jopa niin äkäisenä, etten millään ollut tuntea häntä Suomen Mielenterveysseuran hallituksen puheenjohtajaksi.

16-vuotiaan 1916 kirjoittamassa runossa tätä nykyhetkeä kuvataan aika rajusti. Sata vuotta sitten, joulun alla.

Hän eli ennen komeesti –

Nyt kulkee mieron teitä –

Hän melusi, hän mellasti,

Joi, mässäs, vihdoin murhasi

Siks hukat hän ei heitä.

Viimeisessä ”suuressa” puheessaan Barak Obama mainitsi, ettei maailmassa koskaan ole ollut niin hyvin kuin tänään. Eilisessä puheessaan Vova totesi, ettei Venäjällä koskaan ole ollut niin hyvin kuin tänään. Rinnastus on kohtuuton eikä aivan tosi. Jotkut viestit minä vain tapaan kuulla ainakin hivenen väärin.

Tuo runo sadan vuoden takaa kertoo kulkurista. Sellaisia on aika paljon taas liikkeellä. Runo ennusti aika hyvin kirjoittajansa elämän kaarta aivan loppua lukuunottamatta:

Kun kylän vihdoin saavutti

Hän mielipuoli olikin

Tuo kurja kulkuri

Runon kirjoittaja erkani elämästään saman ikäisenä, alle kuusikymppisenä, kuin veljeni. Minä yritän yli seitsemänkymppisenä siistiä sekä ajatuksiani, kieltäni että arjen ihmistapaamisiani ettei kenenkään vaeltajan tarvitsisi minun takiani kylän saavuttaessaan olla sinne saapuva kurja kulkuri.

Ei se helppoa ole. Ei Eastwoodille, Donaldille tai Vovalle, mutta ei myökään meille muille.

(Vova = romaanihenkilö Katja Ketun kirjassa Yöperhonen, suomalaisen valkokenraalin tyttären poika, jonka elämä tuossa tarinassa v 2015 mennessä on yksi yhteen eilen kansakuntansa tilaa kuvanneen puhujan kanssa. Kun hän kävelee puhujan paikalle, hänen oikea kätensä, jossa hän pitää kallista kelloaan, ei juurikaan tee myötäliikettä)